Hatsina ry

07.03.2019

N1: FBC Loisto vahvempi tiukassa ottelussa

Hatsina - FBC Loisto 2–4 (0–2, 2–1, 0–1)

Hatsina onnistui haastaamaan sarjan kakkospaikkaa pitävän ja viimeeksi lokakuussa ottelun hävinneen FBC Loiston hyvin sunnuntain kotipelissä. 

Ensimmäinen erä meni vastustajalle lukemin 2-0. Loisto oli erässä niskan päällä ja pääsi iskemään maalit vastahyökkäyksistä. Hatsina oli erässä hyvin mukana ja aktiivisella karvauksella ja puolustuspelaamisella Loisto saatiin ongelmiin.

Toinen erä oli Hatsinalta ottelun paras. Maalipaikkoja saatiin luotua useita ja painetta pidettyä Loiston päässä. Silva Jääskeläinen ja Carina Calenius iskivät maalit tuoden Hatsinan tasoihin. Loisto siirtyi kuitenkin vielä johtoon toisen erän lopussa Hatsinan vaihtovirheen seurauksena. 

Kolmas erä oli tasaista vääntöä. Hatsina joutui paikoitellen pitkiin puolustussessioihin, mutta Loisto ei näistä maalia onnistunut tekemään. Ottelun lopussa tasoitusmaalia haettiin kuudella kenttäpelaajalla. Kuviota ei saatu rakennettua, vaan Loisto päästi ratkaisemaan ottelun iskemällä pallon tyhjiin. 

Mahdollinen jatkopeleihin pääsy ratkeaa runkosarjan vimieisessä pelissä reilun viikon päästä. 

Tilastot

Hatsina - LosB 17.3. klo 17.00 Sport Forum

IMG-20190305-WA0004.jpg