Hatsina ry

26.02.2019

C1: Ei pisteitä viikonlopun otteluista

Hatsinan vieraaksi C1 poikien divarissa saapui lauantaina sarjakärki Sipoon ja Porvoon yhteisjoukkue ÅIF/PSS. Vieraat olivat dominoineet sarjaa tasaisen tappavaan tahtiin ilman yhtään kolmen pisteen tappiota; viimeinen pistemenetyskin oli tullut juuri Hatsinaa vastaan. Sport Forumin matolle juoksi todella atleettinen nippu, joka laittoi mustapaidat todelliseen testiin heti pelin alusta alkaen. Kotijoukkue oli kuitenkin täysin valmis sarjan parhaan joukkueen kohtaamiseen ja työhanskat oli kaivettu esiin. Kuten niin monesti aiemminkin oli Hatsina hereillä heti ottelun alusta alkaen ja Aleksi vei kotijoukkueen johtoon reilun minuutin pelin jälkeen. ÅIF piti yllä kovaa tempoa ja painoi vahvasti päälle, mutta Eemeli rankaisi vieraita ehkä liiankin kovasta hyökkäysinnosta viimeistellen kotijoukkueen jo kahden maalin johtoon noin viiden minuutin kohdalla. Hurjastelu jatkui ja viimein myös vieraat pääsivät maalin makuun hieman ennen erän puoliväliä ja toistamiseen pari minuuttia myöhemmin. Erän loppu mentiinkin sitten molemmin puolin varsin kovaa ja tasaisesti ilman taka-askelia molempien viimeistellessä vielä kertaalleen Eemelin toimiessa Hatsinan maalintekijänä. Vauhdikas ja tasainen erä, jonka jälkeen tauolle tasalukemissa 3-3. Toisen erän alkuun heti ensimmäisessä vaihdossa naapurille onnistuminen ja pari minuuttia myöhemmin taas peli tasoihin Veikan viimeisteltyä hyvän pallonhallintajakson päätteeksi. Toisen erä ensimmäisen puolikkaan aikana kotijoukkue laittoi parasta pöytään aikeenaan laittaa sarjakärki tosissaan ahtaalle. Viisikkopuolustus toimi ja hyökkäyksiin lähdettiin fiksusti liikettä ja tilaa hyödyntäen. Erän puolivälin jälkeen Hatsina siirtyikin ansaitusti 5-4 johtoon Artun ylivoimamaalilla. Erän viimeisen vitosen aikana alkoi hieman näkyä ottelun kova fyysinen haaste. Todella sporttinen vierasjoukkue painoi läpi ottelun kolmella viisikolla kovalla tempolla Hatsinan taistellessa kahdella viisikolla. Erän loppuun naapuri rankaisikin pienen huolimattomuuden seurauksena kahdesti ja pääsi näin koppiin maalin johtoasemassa. Kolmannessa erässä mentiin edelleen tasaisissa merkeissä ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa lisämaaleihin, mutta maalia saatiin odottaa aina erän puoliväliin saakka, jolloin ÅIF siirtyi jo kahden maalin johtoon. Hatsina taisteli vielä peliin mukaan pari minuuttia myöhemmin Ollin ylivoimamaalilla. Kauaa ei saanut kotijoukkue maalista nauttia naapurin kuitatessa maalin heti seuraavassa vaihdossa. Hatsina pyrki vielä peliin mukaan ja haki ahnaasti kavennusta, mutta kiri jäi piippuun kotijoukkueen ottaessa tarpeettoman turhautumisjäähyn noin kolme minuuttia ennen ottelun loppua. Jäähyn päättyessä vieraille vielä yhdeksäs maali ja lopputulos kovan taistelun jälkeen siten 6-9. 

Kolme pistettä ehkä aivan ansaitustikin Sipooseen, mutta hyvin taisteli kotijoukkuekin vajaalla rosterilla sarjan atleettisinta ja myös pelillisesti parasta joukkuetta vastaan. Pienellä huolellisuudella ja terävyydellä irtopalloissa ottelun ratkaisevilla hetkillä ottelu olisi ollut jopa voitettavissa, mutta onnittelut Sipooseen ja kiitos hyvästä matsista 

Sunnuntaina sitten porukka bussiin ja kohti Susiluolaa ja Kuusankoskea sekä urheilutalon parhaat päivänsä nähnyttä parkettia. Oliko edellisen päivän kovan pelin rasitukset, parketin tuomat hankaluudet, ongelmat henkilökohtaisessa valmistautumisessa vai mikä, mutta tästä matsista ei jäänyt jälkipolville juurikaan kerrottavaa. Ottelu muistutti monessa mielessä vahvasti parin viikon takaista Steelers –ottelua. Hyökkäyksiin lähdöissä ihmeellistä huolimattomuutta ja jo ensimmäiseen erään punapaidoille kolme osumaa pallollisen pelaajan pakottamattomista ja täysin turhista pallonmenetyksistä hyökkäyksiin lähdöissä. Kahden erän ajan kentällä oli vain yksi onnistuja ja se oli punapaitainen kotijoukkue. Mustapaitainen vierasjoukkue sekä keltapaitainen duo olivat kyllä melkoisella sunnuntaifiiliksellä vain fyysisesti läsnä. Hatsinan pallollinen peli oli melkoista väkisin puskemista. Tilaa ei hyödynnetty eikä pallo liikkunut edellispäivän tapaan kärsivällisesti vaan ratkaisuja haettiin varsin epätoivoisistakin paikoista. Pallottomana viisikot eivät pysyneet tiiviinä vaan hajosivat luvattoman helposti ja vapauksia otettiin puolustussuuntaan. Kun osalla pelaajista keskittyminen kohdistui lisäksi kentällä aivan vääriin asioihin leikitteli kotijoukkue taululle kahteen erään lukemat 10-4. Laukauksia kyllä saatiin aikaiseksi ja jopa hieman kotijoukkuetta enemmän, mutta laukaukset lähtivät usein kaukaa tai huonosta sektorista ja tehtiin myös naapurin veskarista sankaria laukausten kohdistuessa usein joko logoon tai kokonaan ohi maalin. Kolmanteen erään Hatsina teki selkeän ryhtiliikkeen. Kurittomuus ja itselle pelaaminen jäi koppiin ja etenkin ensimmäinen vitonen muistutti jälleen sitä mitä joukkue osaa parhaimmillaan jos vain muistaa hyödyntää koko viisikkoa, liikettä ja tilaa. Viitisen minuuttia selkeää hallintaa, pallon liikettä ja itse pääasiaan keskittynyttä tekemistä. Reiluun kolmeen minuuttiin myös kolme maalia ja joukkue taas vahvasti pelissä mukana. Seuraavien kymmenen minuutin aikana mustapaidoilla oli paikkansa lukuisiin lisämaaleihin ja ottelun kääntämiseen, mutta sekä naapurin veskarin hyvät otteet sekä epäonnistumiset hyvistäkin paikoista eivät lisäosumia enää suoneet ja kun kotijoukkue teki vielä yhden tyhjiin ja toisen viimeisellä sekunnilla lähdettiin Mikkeliin 12-7 tappio niskassa. Torjunnat erässä peräti 17-5, mikä kertoo pelin suunnan viimeisessä erässä. Valitettavasti pallo vain kolmesti maaliin ja kaverin veskarista ansaitusti ottelun paras pelaaja. Kaikkiaan torjunnat ottelussa 38-23. Kolmannessa erässä Akseli Volanen teki C1 divaridepyytin ja kuuluikin päivän harvoihin onnistujiin. Akseli laittoi Hatsinan maalilla ovet kiinni ja nollapeli rikkoutuikin vasta pelin viimeisellä sekunnilla.

Synkkä aloitus hiihtolomalle, kaksi ottelua ja nolla pistettä. Koulujen lomaviikko on omiaan kutistamaan muutenkin kapeaa rosteria. Hatsinalla ohjelmassa hämmentävästi kolme ottelua koulujen lomaviikon aikana ja kun siihen lisätään ne normaalit pari sairastumisesta tai muista vaivoista johtuvaa poissaoloa mennäänkin jo aika niukalla kokoonpanolla. Nyt rivistä poissa kolmosen tärkeän energiaketjun lisäksi puolustuksen peruskivi sekä maalivahti. Siinä on valmennuksella pelimerkit aika vähissä. Kuusankosken tapahtumien osalta on varmasti useammallakin syytä vilkuilla peiliin, mutta sen tuijotuksen jälkeen deletoidaan se reissu muistista ja nostetaan leuka ylös ja uudella ilmeellä M-Teamin vieraaksi Ruskeasuolle lauantaina.

 

AIF.jpg