Hatsina ry

01.11.2018

N1: Viikonloppuna Vantaa ja Pirkkala

Naisten edustus lähtee ensimmäistä kertaa kunnolla tien päälle tulevana viikonloppuna. Lauantaina kohdataan SB Vantaa ja sunnuntaina Pirkkalan Pirkat.

La 3.11.2018 klo 15:00 SB Vantaa - Hatsina, Myyrmäen urheilutalo, Vantaa

Hieman mollivoittoisesti kauden avannut SB Vantaa on ollut viime vuosina naisille tuttu ja hankala vastus. Yleensä sarjataulukon toisessa päässä viihtynyt Vantaa menetti viime kauden päätteeksi palasen tehotriostaan, kun Jenni Rautanen siirtyi SB-Pron mukaan liigaympyröihin. Tällä kaudella pistepussukkaan on kolmen pelin jälkeen kilahtanut vain 1 piste kauden avausottelusta Rovaniemeltä, jossa peli venyi aina rankkareille saakka. Muut pelit ovat olleet tervanjuontia, sillä tappiot ovat tulleet niin Blue Foxille kuin Pirkoillekin. Tulosten ei pidä antaa hämätä, sillä taitoa joukkueesta löytyy vaikka millä mitalla ja onkin vain ajan kysymys, milloin palaset alkavat loksahdella yhteen. Lisämausteensa otteluun tuo Myyrmäen urheilutalon lattia. Kuinka pelissä käy, seuraa liiton tulospalvelusta lauantaina.

Otteluseuranta

 

Su 4.11.2018 klo 15:00 Pirkat - Hatsina, Pirkkalan vapaa-aikakeskus

Sunnuntaina naiset pääsevät tositestiin, kun vastassa on yksi sarjan kovimmista ehdokkaista neljän parhaan joukkoon. Pirkat on avannut kautensa suoralla kolmella voitolla. Jo viime kaudella hyvin pelanneet Pirkat vahvistuivat kesällä muutamalla liigapelaajalla, ja nyt sirkus näyttäisi pyörivän entistä tehokkaammin. Viime kauden naisten divarin pistepörssin voittaja Jessica Lindroos (36+15 viime kaudella) on jatkanut siitä mihin keväällä jäi, ja onkin nakuttanut jälleen pisteitä entiseen tahtiin.

Otteluseuranta

img-19f58a14e83f4ff425249bd4f24969bc.jpg