Hatsina ry

06.10.2018

M1: Pisteet Mikkeliin vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen!

Miesten edustusjoukkue onnistui voittamaan torstaina Kouvolan Sudet vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Tapahtumarikas ottelu tarjosi yleisölle viihdettä koko rahan edestä.

Hatsina sai otteluun salama-alun, kun Ville Valjakka pääsi vaparikuvion päätteeksi laittamaan pallon maaliin ajassa 0:06. Siitä eteenpäin Hatsinan peli rakoili pahemman kerran ja susilauma sai otetta ottelusta itselleen koko ajan enemmän. Juho Waris loisti Hatsinan maalilla ja Sudet saivat tasoituksen vasta ajassa 15:00. Sudet rankaisivat vielä erän viimeisellä minuutilla ja näin erätauolle mentiin lukemissa 1-2.

Erätauko ei tuonut muutosta ottelun kulkuun, mutta Mikko Ikonen onnistui tasoittamaan ottelun toisen erän alkupuolella. Toisen erän ensimmäinen kymppi mentiin täysin Susien hallinnassa ja ajassa 30:11 oli taululla jo 2-5 lukemat. Valmennus reagoi tilanteeseen kaventamalla peluutusta, mikä tuotti tulosta kun aikavälillä 35:03 - 36:06 Hatsina osui kolme kertaa Aaron Kapulaisen, Ikosen ja Valjakan toimesta. Kolmanteen erään lähdettiin lukemista 5-5.

Kolmas erä oli erittäin rikkonainen ja Sudet hyödynsi ylivoimansa ajassa 50:41. Karri Häkkinen tasoitti ottelun ajassa 57:10, tämän jälkeen ei varsinaisella peliajalla maaleja nähty, Hatsina sai ajassa 59:56 kahden minuutin rangaistuksen ja näin jatkoaika aloitettiin alivoimalla. Hatsina kesti alivoiman ja muuten jatkoaika oli tarkkaa pelaamista, eikä kumpikaan joukkue päässyt juhlimaan maalipaikoilla. 

Jatkoaika ei tuonut tulosta, joten ottelussa mentiin aina rangaistuslaukauksiin asti, missä Juho Waris osoitti kyntensä torjuessaan kolme Susien viidestä laukojasta. Hatsinan onnistuessa kolme kertaa (Ikonen, Pulkkinen, Kuronen) ei tarvinnut edetä äkkikuolema kierroksille. 

Ottelusta jäi paljon parannettavaa eikä kentällä nähty lainkaan samaa Hatsinaa, kuin tämän kauden Suomen Cup otteluissa.  Olli Hokkanen tavoitettiin ottelun jälkeen ja hän totesi, että Sudet olivat valmistautuneet paremmin otteluun ja voittivat kaikki kaksinkamppailut ensimmäisessä erässä. Wariksen loistavat torjunnat pitivät meidät pelissä mukana. 

541e6af1-2813-4e3e-b02d-15ab8cccb06f.JPG