Hatsina ry

25.08.2018

C1: Happee vaisun iltapelin voittoon

SM –karsinnat jatkuivat vielä lauantain iltapelillä tuttuakin tutumpaa Jyväskylän Happeeta vastaan. Happee oli aiemmin päivällä voittanut FBC Turun selkeästi ja kotijoukkueella puolestaan oli alla niukka tappio Classicille. Ottelu alkoi molempien joukkueiden osalta hermostuneesti eikä kumpikaan oikein päässyt pelaamalla laatupaikoille. Reilun kahdeksan minuutin kohdalla hieman huolimaton vaihtotilanne ja Happee rankaisi epätasapainossa ollutta kotijoukkuetta. Erän loppua kohden peli jatkui tasaisena, mutta edellisen ottelun keskittynyt ja huolellinen peli niin pallolla kuin ilman palloa loisti nyt poissaolollaan. Vaikka hirvipaitojen antama paine ei ollut samalla tasolla kuin Classicilla aamulla tuli Hatsinalle selvästi enemmän virheitä ja kaksinkamppailuja hävittiin liikaa. Vielä ennen erätaukoa Happee vei oman hyökkäysalueensa kulmassa kaksinkamppailun, pallo maalin eteen ja taululle 0-2. Vaisu ensimmäinen erä, jossa ei oikein oltu hereillä fyysisesti kuin henkisestikään.

Toinen erä sai räjähtävän startin kun Eemeli Parkkinen kavensi jo kahdeksan sekunnin pelin jälkeen tilanteeksi 1-2. Kotijoukkueen riemu ei kauaa kestänyt kun hyökkäyspään menetyksen jälkeen Happee pelasi pallon päätyyn ja Miro Oksanen pääsi laittamaan pallon maaliin aivan liian helpolla varsin vaarattoman näköisestä tilanteesta. Oksaselle pelin ensimmäinen ja päivän kuudes maali. Pari minuuttia myöhemmin oman alueen harhan jälkeen parivaljakko Sihvola – Ilomäki namutteli tilanteeksi jo 1-4. Ottelun puolivälin kohdilla Arttu Haapala koetti kapteenin velvollisuudella ottaa Hatsinan reppuselkäänsä ja kavensi tilanteeksi 2-4. Tämäkään tänään riittänyt joukkuetta herättämään vaan kotijoukkue tarjoili yhä hirvipaidoille voittoa avaimet käteen –periaatteella. Maalitolpat pelastivat vielä monelta pahalta tilanteelta, mutta keskialueen törmäilyn seurauksena Happee siirtyi Ilomäen toisella jälleen kolmen maalin johtoon kun erää oli pelaamatta kolmisen minuuttia. Seuraavassa vaihdossa Olli Waris kavensi tilanteeksi 3-5 Kasperi Pöntisen syötöstä ja heti perään maalasi Eemeli Artun syötöstä tilanteeksi 4-5. Näissä numeroissa mentiin erätauolle ja viime hetken piristyminen antoi odottaa kiihkeää taistelua pisteistä kolmannessa erässä.

Hatsina lähtikin kolmanteen erään pirteästi hakemaan tasoitusta, mutta jäätävää vettä tuli niskaan parin minuutin pelin jälkeen puolihuolimattoman keskialueen laukauksen painuttua epäonnisesti Hatsinamaaliin. Viimeinen kymppi oli hieman sekavaa pelailua molemmilta eikä peli noussut lentoon oikein missään vaiheessa. Kotijoukkue ei yltänyt päivän ensimmäisen pelin tasolle millään pelin osa-alueella ja vaikka Happeekaan ei tänään esittänyt kovin kummoista peliä vei se täydet pisteet mukanaan täysin ansaitusti. Myös valmentaja Marko Partio harmitteli runsaita pallonmenetyksiä ja päiväpelin kadonnutta virettä, mutta katsoi jo luottavaisesti sunnuntai-aamupäivän peliin.  

Hatsina-FBC Turku huomenna klo 11.00.