Hatsina ry

02.03.2018

M1: Dynamo vei pisteet!

Miesten edustusjoukkue koki perjantai-ehtoona varsin harvinaisen kotitappion, kun samalla playoff-paikkansa sinetöinyt Kosken Dynamo vei pisteet mukanaan 7-10 (2-1, 2-7, 3-2).

 

Ottelun jälkimainingeista tavoitettu Hatsinan pelaajavalmentaja Jari-Pekka Tiusanen kommentoi toisen erän karmean kuusiminuuttisen koitunee tänään isäntien kohtaloksi, sillä tuossa hetkessä Dynamo nousi 2-1 tappioasemasta 2-7 johtoon. "Oma peli ei tunnu vieläkään kestävän kasassa täyttä ottelua, ja mainiota ensimmäistä erää seurasi jälleen totaalinen hyytyminen juuri tuossa toisen erän alussa. Pallottomien pelaajien liike tyssäsi täysin, ja oikein mikään ei onnistunut keneltäkään, niin noinhan siinä sitten tuppaa käymään. Koomasta kuitenkin herättiin ja noustiin peliin mukaan, mutta vaikka kaksi erää voitettiinkin, niin se ei vaan riitä tässä sarjassa. Meidän onnistujia olivat tänään etenkin nuoriso-osaston pirteästi esiintyneet Otto Noponen (1+0), Eetu Varis, kesken pelin maalille vaihdettu Juho Waris (12 torj.) sekä tehokkaan comebackin tehnyt Nestori Kuusisto (1+2). Myös kokeneen kaartin Ville Valjakka (1+2), Miika Pylkkänen (2+0), meidän parhaana palkittu Esa Vänttinen (0+1) sekä Teemu Kärkkäinen (0+2) esiintyivät edukseen.", ynnäsi JPT19 perjantain saldon.

 

Ottelupöytäkirja.

 

 

 

Hatsina_Troopers_015.jpg