Hatsina ry

03.12.2017

N1: Pisteet kotiin!

Naisten edustuksen lauantaireissu Uusikaarlepyyhyn oli vallan onnistunut, sillä täydet pisteet lähtivät mukaan Mikkeliin. Hatsina oli maalin verran parempi lukemin 3-4 (1-1, 1-1, 1-2).

Ottelun hahmo oli hattutempun tehnyt Silva Jääskeläinen, jonka peli paranee koko ajan polvileikkauksen jäljiltä. Maaleja joukkueet tehtailivat vuorotahtiin, mutta lopulta Alisa Pöyry ratkaisi voiton Hatsinalle, kun peliä oli jäljellä kymmenisen minuuttia. Maalissa jälleen toruntavuorossa ollut Miia Maaranen hoiti tilanteet varmuudella ja loppupelin pitkät hyökkäykset osoittivat kypsää pelaamista johtotilanteessa.

TILASTOT

Naisten pelit jatkuvat 16.12. Lahdessa Pelicans SB:tä vastaan, jonka jälkeen sarja on saavuttanut puolivälin ja jää joulutauolle.

Jutun kuva IBF Blue Foxin Facebook-sivulta, jossa on myös muutamia muita pelikuvia nähtävillä.

bluefox.jpg