Hatsina ry

21.10.2017

N1: Pisteet karkasivat kolmannessa erässä - Pirkat vahvempi kotiavauksessa

Naisten edustuksen kotipelit starttasivat tappiolla Pirkkalan Pirkoille. Pirkat oli lopulta parempi lukemin 5-7 (1-1, 2-1, 2-5).

Ottelun kaksi ensimmäistä erää oli ihan naisten hallussa, vaikka maaleja tehtailtiinkin tasatahtia. Maalinteon aloittivat Pirkat, mutta naiset tulivat tasoihin Johanna Väliahon maalilla. Toisessa erässä naiset olivat niskan päällä, eivätkä säikähtäneet vaikka Pirkat menivät johtoon. Ensin Sanna Hyvönen toi naiset tasoihin Kaisa Marttilan  hyvän pohjustuksen päätteeksi ja sen jälkeen Milja Alanko vei naiset 3-2 johtoon Veera Lokan syötöstä. 

Kolmannen erän alussa naisille tapahtui pieni nukahdus ja Pirkat pääsivät tulemaan heti ensimmäisessä vaihdossa tasoihin. Vaikka Milja Alanko illan toisellaan siirti vielä naiset johtoon, kampesi Pirkat jälleen tasoihin. Tämän jälkeen pelissä Pirkat otti tahtipuikon ja karkasivat jo kahden maalin karkumatkalle. Aikalisät käytettiin kummankin joukkueen toimesta ja naiset lähtivät hakemaan kavennusta ilman maalivahtia. Hyvän reagoinnin seurauksena Pirkat viimeistelivät illan seitsemännen maalinsa keskialueen sisäänlyönnistä tyhjään maaliin. Naiset laittoivat vielä loppukirivaiheen silmään ja saivatkin Alma Rikkisen komealla rystynostolla kavennusmaalin aikaiseksi, mutta Pirkat oli tänään parempi.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Jouni Huotari totesi, että kaksi erää oltiin ihan pelissä mukana mutta kolmanteen erään tultaessa jalat tulivat kopista mukaan mutta ajatukset jäivät pommisuojaan. Täytyy olla valmis pelaamaan täydet 60 minuuttia omaa peliä, kun tänään onnistuttiin siinä vain ensimmäiset 40 minuuttia. Huomenna vastus varmasti ei ole yhtään helpompi ja sunnuntain peliin lähdetään hakemaan ehjää omaa peliä.

Tänään nähtiin Hatsinapaidassa myös ensimmäiset farmisopimuspelaajat Jyväskylän O2:sta. Alisa Huisman, Johanna Väliaho ja Milja Alanko olivat pelipäällä ja auttoivat joukkuetta hyvin. Johanna ja Milja pääsivät myös hyvin tehoille. Pelissä myös Alma Rikkinen pelasi tunnollisesti molempiin suuntiin ja puolustuksessa Henna Väänänen hoito tonttinsa hyvin. Hyökkäyspäässä järkyttävän määrän töitä tehnyt Kaisa Marttila palkittiin kotijoukkueen parhaana.

TILASTOT

Länsi-Savon juttu pelistä luettavissa TÄSTÄ

 

Huomenna sunnuntaina naisten pelit jatkuvat klo 17:00 SportForumilla FBC Loistoa vastaan, joka koki tänään tappion Pelicans SB:tä vastaan. Tervetuloa kannustamaan naiset voittoon.

IMG_0510.JPG