Hatsina ry

20.04.2017

Päävalmentaja kiinnitetty ensi kaudeksi D205 ja E106 poikiin

Urheiluseura Hatsina on alkanut kiinnittää valmentajia tulevalle kilpailukaudelle 2017-18 juniorijoukkueisiinsa ja aloitetaan uutisoimalla valmennuskiinnityksestä D205 sekä E106 ikäluokkiin. Joroisista lähtöisin oleva Jani Kuronen on kiinnitetty vuoden mittaisilla päävalmentajasopimuksilla molempien ikäluokkien ruoriin. Valmennuspäällikkö Jouni Juurela on erittäin tyytyväinen molempien ikäluokkien puolesta, sillä pojat pääsevät oppimaan lajiin syvästi rakastuneelta nuorelta valmentajatimantilta. Vasta 21-vuotias 2. divisiionakokemustakin omaava pelimies on myös pitkän linjan lajivalmentaja nuoresta iästään huolimatta, sillä hän aloitti valmentamisen C-ikävaiheessa vuonna 2010.

 

” Hienoa päästä seuraamaan tulevalla kaudella entistä voimakkaampaa nuorten valmentajien esiinmarssia ja saatiin aikaiseksi hieno valmennuskaappaus Pohjoisen puolelta. Jani on pitkän linjan valmentaja ja erityisesti henkilökohtaisten taito-ominaisuuksien opettaminen kuuluu hänen vahvuusalueisiinsa. Odotan innolla nähdäkseni pitkän linjan prosessin tuloksen, kun molempien ikäluokkien pojat pääsevät ottamaan oppia mailankäsittelyyn tältä Varkauden Tarmon kasvatilta.” summaa Valmennuspäällikkö Juurela.

Jani Kuronen suorittaa uutisen kirjoittamishetkellä Yhteisöpedagogin(AMK) työharjoittelua Urheiluseura Hatsinassa ja hänen suurimpana vastuualueenaan on koulu- ja päiväkotikiertueiden toiminnan kehittäminen, suunnittelu ja toteutus. Kiertueet ovat jo käynnissä ja toiminnan laatu on ollut erinomaisella tasolla. Kiertueen tarkoituksena on tuoda sankoin joukoin uusia innokkaita lapsia lajiin pariin kehittymään tulevaisuuden mailataitureiksi. Kuronen aloittaa monien muiden Hatsinalaisten valmentajien kanssa SBV1 koulutuksen Toukokuussa ja on jatkamassa samoilla vauhdeilla heti perään SBV2 koulutukseen. Intohimoa ja valmentajana kehittymisen paloa löytyy siis runsain mitoin.

 

”Itselleni salibandy on ollut erittäin lähellä sydäntä 12-vuotiaasta asti. Tällainen tilanne, jossa saan olla osana tämänkaltaisten lupaavien ja motivoituneiden junioreiden pelaamista ja kehitystä, on käytännössä unelmatilanne niin omalle pelaajauralle, kun koulun ohella käytettyyn vapaa-aikaan.”, hehkutteli töiden ääreltä tavoitettu juniorivalmentaja.


Kurosen mukaan Hatsinalainen yksilölähtöinen lähestymistapa pelaajakehitykseen, sekä pallokontrolli painotteinen peli ja harjoitustapa sopivat hänen tyyliinsä.

” Paljon hyvää olen kuullut Hatsinan 2005 ja 2006 ikäluokista ja valmennuspäällikön mukaan erittäin lupaavia pelaajia kummatkin joukkueet pullollaan. Hatsinan valmennusfilosofia ja tulevien vuosien valmennuslinja kulkevat tosi paljon käsi kädessä omien eettisten ja pelillisten ajatusten kanssa, ja uskon pystyväni tuomaan kyseisten junioreiden pelaajapolulle paljon uusia niin pelitapoihin, yksilötaitoon, kuin myös joukkuehenkeen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä.”, kertoi Kuronen.

 

Yhteisöpedagogin AMK-tutkinto rikastuttaa jatkuvasti Janin tietotaitoa myös psyykkisen valmennuksen näkökulmaan ja tämä antaa hänelle hienot valmiudet kehittää pelaajia kokonaisvaltaisesti. Toimivan ryhmädynamiikan ja huippuunsa hiotun joukkuehengen kautta Kuronen uskoo tuottavansa yksilöille entistä enemmän positiivisia kokemuksia lajin parissa.

 

”Toimintaperiaatteisiini kuuluvat korkeiden tavoitteiden saavuttamisen lisäksi erinomaisen joukkuehengen luominen ja joukkueen yhteishengen nostaminen yksilötasoisen lähestymismallin kautta. Koen, että meille rakkaassa salibandyssä jokaisen yksilön kuuleminen ja huomioon ottaminen on toimivassa ja menestyksekkäässä joukkuepelaamisessa ehdottomuus. Kynnys jokaisen sataprosenttiseen kehittymiseen pienenee, kuin tällaisen asiat laitetaan joukkueen sisällä kuntoon ja lähdetään yhdessä, toisillemme läheisinä yksilöinä tavoittelemaan yhteisiä, korkeita tavoitteitamme.”, summasi Kuronen.

TERVETULOA MIKKELIIN JA HATSINA-PERHEESEEN!



Syntymäaika ja paikka:

20.05.1995, Joroinen.

 

Entiset seurat:

 

HIF

Varkauden Tarmo 

SC Löysätempo

 

Valmennushistoria:

 

HIF C ja D - junioreiden valmennus vuosina 2010-2012

 

Koulutus:

 

Joroisten Salibandylukio

Kaakkois-suomen Ammattikorkeakoulu - Yhteisöpedagogi (meneillään)

KUROSENJANI.jpg