Hatsina ry

01.10.2015

N1: Lauantaina kotiavaus!

Naisten edustusjoukkue avaa lauantaina kotipelit, kun vastaan saadaan nousijajoukkue Pirkkalan Pirkat.

 

Pirkkasirkus on naisille tuntematon joukkue, mutta meriittilistalla on Suomen Cupin pikkufinaalin voitto viime kaudelta. Pirkat ovat avanneet kauden komeasti kahdella voitolla, kun avausottelussa vieraissa kaatui toinen nousija KaPa-65 kirkkaasti 3-7 ja kotona puolestaan Karhut pääsivät Pirkkasirkuksen karuselliin 5-3 kotivoiton myötä.

Joukkueesta voisi nostaa esille joukkueen sisäisen pistepörssin kärkinaisen Viivi Virtasen (2+3) ja maalivahti Tuija Kaukovirran, joka on torjunut tehokkaasti palloja Pirkkojen maalin suulla.

Ottelusta ei oikein tiedä mitä odottaa. Naiset lähtevät kuitenkin pelaamaan omaa peliään ja hakemaan kotiavauksesta kahta pistettä. Naisten kokoonpanosta ovat poissa näillä näkymin Pauliina Multanen, Viliina Rantaniska ja Auri Välimaa.

Tervetuloa kannustamaan naiset kauden ensimmäiseen kotivoittoon lauantaina 3.10.2015 klo 16:00. Liput 5€, S-etukortilla 3€. Opiskelijat, eläkeläiset ja seuran jäsenet 3€. Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Otteluisäntänä toimii Mikkelin Kuntopalvelu Oy.

 Tulospalvelu löytyy tämän linkin takaa.

Muistakaahan seurata Hatsinan Naisia Twitterissä @HatsinaNaiset ja Instagramissa @hatsinan1. Instagramissa aloitetaan naisten joukkueeseen tutustuminen pelaaja pelaajalta, joten ota naiset seurantaan nyt

naiset_netti_1008.jpg