Hatsina ry

21.03.2017

M1: Finaalit alkavat vieraskentällä!

Miesten edustusjoukkue jatkaa playoff-kevättään kakkosdivarin finaaleilla, jossa vastaan asettuu runkosarjan voittaja PHSB Lahdesta. Ottelut pelataan edelleen paras kolmesta-tyyliin ja kotietu on tällä kertaa lahtelaisilla.

 

Tiistaina aamun liikkuvuustreeneistä tavoitettu M1-pelaajavalmentaja Jari-Pekka Tiusanen kertoili PHSB:n olevan tasokas ja haastava vastustaja, mutta täysin lyötävissä omalla laadukkaalla pelillä. "Lahtelaiset voittivat runkosarjan niukasti, ja kohtaamiset kauden aikana menivät tänä vuonna lahtelaisille voitoin 2-0. Lahden ottelu oli tasainen, mutta kotikentällä me alisuoritimme, ja kaveri oli vastaavasti terävänä. Kuka vanhoja muistaa, sitä Exelillä silmään, eli napataan me kaksi seuraavaa voittoa niin sittenhän puntit ovat tasan." järkeili optimistinen Tiusanen.

 

"Ottelusarjasta tulee aikataulullisestikin tiukka, sillä neljän vuorokauden sisällä pelataan mahdollisesti kolme ottelua. Palautuminen ja otteluun valmistautuminen tulevat olemaan isossa roolissa, ja näihin on nyt panostettu. PoNoVo-sarja pakotti meidät suoritustason nostoon, ja se onnistui mainiosti, eli aistin tässä kevään hienoa kasvutarinaa joukkueena. Tänä keväänä useampi kaveri on ottanut isompaa tonttia haltuun pelillisesti, ja joukkueella tuntuu olevan nälkää nauttia hienosta playoff-tunnelmasta pitkän kevään ajan. Ehjällä ja kurinalaisella joukkuepelillä joka rakentuu mainion maalivahtipelin varaan olemme vahvoilla. Lähdemme sarjaan haastajina, ja ennakkosuosikin paineet ovat Lahdessa.", summaili hymyilevä Hatsinapiiskuri.

 

JPT19 veikkaa ottelusarjan ratkeavan Hatsinan parempaan maalivahtipeliin sekä yhteenhitsautuneeseen joukkuetekemiseen. "Maalivahtiosasto on ollut tällä kaudella meidän vahvuus, ja luukulle on tarjolla kaksi huippuvireistä veskaria. Kenttäpelaajien puolelta kehotan seuraamaan pakkikaksikko Luhanko - Luhanko akselin tekemistä. Joonas nauttii isojen panosten peleistä, ja Kalle on kokonaisvaltaisesti yksi sarjan parhaita pakkeja, joka ei häviä yhtään kaksinkamppailua. Herrat ovat eittämättä sarjan eliittiä, ja näille harteille kelpaa kasata vastuuta.", hehkutteli pääpiiskuri.

 

to 23.3.2017 klo 18.30 PHSB - Hatsina

liveseuranta otteluun TÄSTÄ.

 

Ottelusarjan muut ottelut:

la 25.3.2017 klo 18.30 Hatsina - PHSB

tarvittaessa su 26.3. klo 15.00 PHSB - Hatsina

 

Seuraa playoff-kevättä Hatsina.net & FB:ssa @UrheiluseuraHatsina sekä IG:ssa @hatsina_m1 niin tiedät mistä puhutaan.

HatsinaM1_PHSB_15012017_09.jpg