Hatsina ry

03.03.2017

M1: Runkosarja pakettiin - Voima nurin maalijuhlassa!

Kakkosdivarin runkosarja laitettiin perjantai-iltana pakettiin runsaslukuisen kotiyleisön edessä, ja isännät olivat maalijuhlassa 13-1 (5-0, 1-0, 7-1) etevämpiä.

 

Ottelun jälkitunnelmista tavoitettu M1-pelaajavalmentaja Jari-Pekka Tiusanen (1+1) oli tyytyväinen tulokseen, ja kommentoi pelin olleen erittäin hyvää ensimmäisen erän ajan. "Toisessa erässä oli sitten nihkeämpää, mutta se taitaa olla inhimillistä kun oltiin selvästi kaveria edellä. Toinen erä olikin ensimmäistä vaisumpi, mutta kolmannessa erässä irroiteltiin vielä vähän karstoja koneesta, ja kun kaveri väsyi selkeästi meidän vauhdissa, niin päästin kaunistelemaan numeroita.", summaili hymyilevä Hatsinapiiskuri.

 

JPT19:n kehut keräsivät tällä kertaa hävyttömät tehot (6+1) summannut kokenut maalisinko Mikko Ikonen sekä maalilla varmaotteisesti torjunut ja puolustusta isällisesti ohjannut Juho Peura. Kredittiä irtosi myös pakin paikalta kovat tehot summanneelle Teemu Kärkkäiselle (0+3) sekä pelaajarotaation mahdollistaneille stunt-pelaajille Samuli Vauhkoselle (2+1) sekä vieraammalla pelipaikalla, hyökkääjänä, raataneelle Topi Hämäläiselle. "Samppa ja Topi suoriutuivat omasta roolistaan erinomaisesti. Pelaajarotaation pyörittäminen on aina haastavaa, ja tänään savolaiset stunt-miehet suoriutuivat hommastaan loistavasti, ja Vauhkonen väläytteli painavaa kutiaan muutamaan otteeseen tehomerkintöjen arvoisesti."

 

Runkosarja on nyt taputeltu, ja kakkospaikalta ponnistetaan kohti ensi viikon lauantaina alkavia playoffeja. Tiusasen teesit tulevaan olivat lyhyet ja ytimekkäät; "Tästä eteenpäin eletään peli ja maksimissaan ottelusarja kerrallaan. Ensi viikolla treenataan napakasti, tyhjennellään sairastupaa, ja palautellaan hiihtolomareissuillaan olleet pelurit playoff-vauhtiin. Pientä hienosäätöä tehdään vielä pelillisiin nyansseihin, mutta en kerro tässä nyt kaikkea että jää sitten kirjoiteltavaa tuleviin otteluennakoihinkin" niputti JPT19 ensi viikon suunnitelmat.

 

Ottelupöytäkirja.

 

Hatsinan pelit jatkuvat näillä näkymin ensi viikon lauantaina (11.3.2017) ja voiton takaaman kotiedun turvin pelit aloitetaan Sport Forumilla. Raportointihetkellä ei ollut vielä tiedossa valitseeko runkosarjan ykkönen PHSB otteluparikseen SB Heinolan vai PoNoVon (Lpr), eli Hatsina aloittaa oman urakkansa PHSB:n valinnasta jäljelle jäävän vastustajan kanssa. Seuraa ilmoittelua Hatsina.net sekä M1 somekanavista - viimeistään nyt kannattaa ottaa IG:ssa seurantaan @hatsina_m1 niin tiedät missä mennään kevään playoff-huuman osalta.

 

Lisätietoa 2. div. playoffeista / 1. div. karsinnoista.

 

Hatsina_Vehve_01102016_01104.jpg