Hatsina ry

19.02.2017

M1: Virtapiikki liikaa Dynamolle!

Miesten edustusjoukkue jatkaa lohkonsa kärkikahinoissa, ja sunnuntai-iltana Kosken Dynamo kaatui lukemin 11-4 (2-3, 3-0, 6-1).

 

Isännille tarjoiltiin ottelun alussa shokkihoitoa, kun vierasjoukkue livahti vajaan vartin aikana 0-2 johtoon. Isännät eivät tästä hätkähtäneet, ja vaikka erätauolle mentiinkin 2-3 vierasjohdossa, peli alkoi pikkuhiljaa kääntyä entistä enemmän kotijoukkueelle.

 

Toisessa erässä isännät hyppäsivät pysyvästi kuskin paikalle, ja peli kesti lapasessa loppuun saakka - voittolukemiksi kirjattiin 11-4. Ottelun jälkimainingeista tavoitettu myhäilevä M1-pelaajavalmentaja Jari-Pekka Tiusanen (0+1) oli erittäin tyytyväinen omiensa esitykseen, ja kehui etenkin koko kentän puolustuspelin onnistuneen tänään mainiosti. "Olen erittäin tyytyväinen koko joukkueen suoritukseen, ja viisikkotasolla onnistuttiin tänään hyvin. Koko kentän puolustuspeli oli parhaimmillaan nautinnollista seurattavaa, ja paketti kesti kasassa vaikka karvattiinkin korkealta ja oltiin aktiivisia. Alku oli ehkä hieman tahmeaa, mutta pelin edetessä otteet terävöityivät ja pelattiin pelikirjan mukaisesti, omalla hyvällä tasollamme", summaili hyväntuulinen Hatsinakäskijä.

 

JPT19:n lisäksi kommentit kysyttiin puolustajajärkäle Teemu Kärkkäiseltä, ja "Käry" kommentoi ottelun ratkenneen Hatsinan kovempaan rutiinitasoon. "Oltiin tänään askeleen verran kaveria edellä, ja alkukankeuden jälkeen hallittiin peliä loppuun saakka. Pylkkäsen Miika (0+2) onnistui tänään vähän vieraammalla pelipaikalla hyökkääjänä mainiosti, ja myös Luhangon Kalle (1+0) pelasi tänäänkin erittäin hyvin. Nyt siirretään ajatukset torstain PoNoVo-vierastaistoon, se matsi merkattiin heti kauden alussa kalenteriin punakynällä." loppuviikosta viime kauden seuransa vanhassa kotihallissaan kohtaava "Käry" tuumaili.

 

Isäntien parhaana palkittiin alakerran herra ja hidalgo Joonas Luhanko (2+1). Pahiten Dynamoa kurmutti maalirohmu Nestori Paldanius (3+1), jonka lisäksi alkuviikosta perheenlisäystä saanut powerforward Esa Vänttinen (1+2) sekä Aapo Salmela (2+0) & Samuli Vauhkonen (0+2) olivat tehokkaalla pelipäällä.

 

Ottelupöytäkirja.

 

Hatsina_Vehve_01102016_101.jpg