Hatsina ry

29.01.2017

M1: Murskavoitto kotikentällä!

Miesten edustusjoukkue oli sunnuntai-iltana tyly isäntä Orimattilan Jymypalikoille. Forumin vaativalle kotiyleisölle tarjottiin maalikarkeloa sekä salibandyviihdettä koko rahalla, ja vieraat saivat lähteä kotimatkalle oikeutettu 13-2 (6-0, 4-0, 3-2) niskassaan.

 

Isäntien parhaimmistoon kuulunut, ensimmäisen ottelunsa kivikovassa kakkosdivarissa pelannut Juho Waris, suoriutui debyytistään mainiosti ja kiitteli Hatsina-pakkien uhrautuvaa puolustuspelaamista. "Ottelun alku ei jännittänyt juuri normaalia junnupeliä enempää, ja mikäpäs siinä oli pelatessa kun puolustajat siivoilivat maalinedustaa mallikaasti ja peittelivät muutamat pahat kudit varmoin ottein. Etenkin Kärkkäisen Teemu (0+1) ja Pylkkäsen Miika (2+1) helpottivat meikäläisen urakkaa paljon, ja näiden herrojen takana kelpaa kyllä pelata.", summaili vaatimaton debytantti illan antia.

 

M1-pelaajavalmentaja Jari-Pekka Tiusanen (0+2) oli tyytyväinen isäntien ensimmäisen erän esitykseen, ja totesi ettei tästä ottelusta muodostunut millään osa-alueella suurta salibandydraamaa. "Oltiin koko ajan askel tai jopa pari kaveria edellä, ja loppua kohden se alkoi näkyä pienenä mukavoitumisena. Ensimmäisessä erässä oltiin todella hyviä, ja pallo & miehet liikkuivat todella näyttävästi. Kaksi pistettä kuitattiin ok-esityksellä, ja tästä on hyvä jatkaa kohti kevään taistoja." paalutti mietteliäs M1-piiskuri.

 

Isäntien parhaana palkittiin Miika Pylkkänen, ja "Pylyn" lisäksi hatullisen tykittänyt Nestori Paldanius sekä juonikas Mikko Ikonen (1+5) olivat isäntien tehomiehiä. Hyvässä kevätvireessä oleva Valtteri Pulkkinen sekä miesten kakkosjoukkueesta nostettu Niko Vilen kihauttivat kahdesti kumpainenkin.

 

Ottelupöytäkirja.

 

HatsinaM1_PHSB_15012017_07.jpg