Hatsina ry

13.01.2017

M1: Kärkikahinat kotikentällä sunnuntaina!

Forumin kotoisalla matolla pelataan sunnuntaina kakkosdivarin kärkiottelu, kun tätä kirjoitettaessa sarjan kolmospaikalla vaanivat isännät haastavat sarjakakkosen PHSB:n. Sarjan kärkipaikkaa pitää tällä hetkellä ottelun molempia enemmän pelannut PoNoVo, ja tämän ottelun voittaja nousee sarjan piikkipaikalle. Edellinen kohtaaminen päättyi syksyllä lahtelaisten niukkaan 5-4 voittoon, ja nyt on oiva tilaisuus kalavelkojen kuittaamiseen.

 

M1-käskijä Jari-Pekka Tiusanen ennakoi ottelusta vauhdikasta ja äärimmäisen tasaista koitosta. "Vastakkain ovat sarjan selvästi kaksi parasta joukkuetta, ja PHSB on kieltämättä laadukas nippu. Vastustaja on hyvin organisoitu, kovakuntoinen ja kurinalainen ryhmä, jolta löytyy myös riittävästi yksilötaitoa tiukkojen pelien kääntämiseen. Uskon että Forumin vaativalle kotiyleisölle tarjotaan pyhänä hyvää salibandyviihdettä, eli nyt jos koskaan kannattaa tulla hallille kannustamaan meitä, ynnäili hyväntuulinen Hatsinapiiskuri.

 

Hatsina.netin saamien tietojen mukaan etenkin Hatsinan kolmoskentän grinder-hyökkääjät Esa Vänttinen - Samuli Vauhkonen - Markus Myyryläinen, pakkeinaan virtuoosimaiset Teemu Kärkkäinen sekä Joonas Luhanko, ovat olleet viime aikoina jäätävässä vireessä, ja tältä viisikolta on lupa odottaa onnistumisia myös sunnuntai-ehtoona.

 

Laadukkaan salibandyviihteen lisäksi tapahtumassa nähdään myös paikallista naiskauneutta, kun Mikkelin Neito 2017-finalistit ovat mukana tapahtumassa. Ottelun ensimmäisellä erätauolla testataan Neitojen lajitaidot, eli katsotaan miten salibandymaila kestää Neitojen kädessä.

 

Su 15.1.2017 klo 18.00 Hatsina - PHSB (Lahti)

Liveseuranta otteluun TÄSTÄ.

Lisätietoa Mikkelin Neito 2017-kisasta TÄSTÄ.

 

Hatsina_Vehve_01102016_11004.jpg