Hatsina ry

19.12.2016

N1: Naiset nollasivat Katajan!

Lauantain pikkujoulupelissä naisten edustus kaatoi Katajan. Loppulukemiksi kirjattiin 5-0 ja se oli samalla Jenni Miettisen kauden ensimmäinen nollapeli. Tehokkaimpana kenttäpelaajana hääri puolustaja Emmi Pöyry (1+2).

Ottelun alkuun JoKa tuli kovalla paineella mutta kokonaiskuva oli vähän kyttäilyä, eikä pelissä juurikaan tapahtunut mitään kunnes Elisa Vilhusen veto upposi hyvän maskin takaa maaliin. Tämän jälkeen tuomarit sekoilivat jäähyissä ja naisilta laitettiin istumaan väärä pelaaja kakkosta, mutta Kataja ei kuitenkaan päässyt maalin makuun ylivoimallakaan. Naisillekin tarjoutui paikka testata ylivoimansa tehokkuutta, mutta tällä kertaa maalinteossa ei onnistuttu.

Toisessa erässä naiset painoivat kaasua. Perinteisesti heikompana nähty toinen erä olikin ehkä nyt naisilta parasta peliä koko alkukaudella. Ensin Veera Pulkkinen lisäsi naisten johdon jo 2-0. Tämän jälkeen Silva Jääskeläinen pääsi maalaamaan ylivoimalla Carina Caleniuksen nappisyötöstä. Kun Roosa Kuhanen lisäsi vielä naisten johdon 4-0, oli Katajan aikalisän vuoro ja maalissa pelanneen Tiia Monolan korvasi Tanja Röyskö.

Viimeisessä erässä odotettiin että Kataja painaa päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta toisin kävi. Kolmas erä pelailtiin tasaisissa merkeissä pois ja ainut tilastomerkintä on Emmi Pöyryn maali. 

Kokonaisuutena ehjät 60 minuuttia ja hyvää puolustamista koko joukkueelta. Naiset tukkivat keskustan hyvin eikä Katajaa päästetty parhaille maalipaikoille. Maalissa Jenni napsi varmat kopit niistä palloista jotka sinne saakka tulivat. Hyvällä mielin voikin lähteä uuteen vuoteen, sillä naiset jatkavat pelejään 4 ottelun voittoputkessa.

Ottelupöytäkirja

Seuraavat pelit pelataankin jo 7.-8.1.2017 Sport Forumilla, kun runkosarjan toinen kierros käynnistyy. Kevätkausi on muutenkin enemmän kotipainotteinen, joten tulkaahan jatkossakin seuraamaan naisten otteita lehtereille. Kun sarja on nyt puolivälissä, on naiset tavoiteaikataulussaan, sillä pisteitä on kertynyt nyt 13 ja se oikeuttaa sarjataulukon viidenteen sijaan. Naiset ovat pisteen päässä liigakarsintapaikasta. Sarjataulukko

Naisten edustus toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2017 Oikein paljon kiitos yhteistyökumppaneille ja tukijoille kuluneesta vuodesta.

IMG_7342.JPG