Hatsina ry

08.11.2016

M1: CUP-taival päättyi todella niukkaan tappioon!

Miesten edustusjoukkue taipui äärimmäisen tiukan taistelun jälkeen Happee Steamersille tiistai-illan myöhäisottelussa jatkoajalla 6-5 (2-2, 2-2, 1-1, 1-0). Ottelu oli kakkosdivarijoukkueiden taistoksi poikkeuksellisen kovatasoinen ja tiukka vääntö, ja sliminnäkijähavainnot Jyväskylästä kertoivat että marginaalit olivat tänään harvinaisen pienet. Steamersin kassarille kertyi 45 torjuntaa, ja Hatsinan Juho Peuralle 28 koppia, eli tässä valossa Hatsina oli aavistuksen niskan päällä.

 

M1-valmennusryhmään kuuluva Petteri Maisonen kommentoi ottelua tuoreeltaan intensiiviseksi taistoksi, jossa isännät olivat ehkä juuri niukimmalla mahdollisella marginaalilla parempia. "Pelasimme ensimmäisen erän viimeistä kymmenminuuttista lukuunottamatta todella ehjän ottelun, ja suoritustaso pysyi koko ajan korkealla. Ottelu oli äärimmäisen hyvää salibandyviihdettä, ja tämän tasoisia otteluita kaipailisimme enemmän myös kotoiseen Kaakkois-Suomen kakkosdivarilohkoonkin - näissä joutuu venymään parhaimmilleen ja se kehittää pelaajia ja valmennusta", summaili "Maissi" ottelun antia.

 

Cup-taipaleen katkeamiseen pettynyt Hatsina-piiskuri kehui omiensa hyvää taisteluilmettä, ja joukkueesta löytyi tänään onnistujia laajalla skaalalla. "Jätkät antoivat todellakin kaikkensa, ja puolustuksen herran ja hidalgon, Kalle Luhangon (1+2) lisäksi maalivahtimme Juho Peura (28 torjuntaa) pelasi hyvän ottelun". Edellä mainittujen lisäksi Maisonen nosti esille hyökkäyspään soturit Esa Vänttisen (1+0), Timo Kankaanpään (1+0) sekä ikitaistelija Jari-Pekka Tiusasen. Vastustajan pelaajista "Maissi" nosti esille kokeneen pistenikkarin Jarno Hirvosen (3+1) joka oli tänään liian liukas Hatsina-puolustukselle.

 

Haastattelun lopuksi Maisonen kehui Cupista saadun juuri sitä mitä haettiinkin, eli tiukkoja ja omaa lohkoa kovatasoisempia pelejä, sekä uusia vastustajia vanhojen tuttujen kiistakumppanien lisäksi. "Harmi että se kirsikka kakun päältä jäi puuttumaan, mutta kyllä Cup enemmän antoi mitä otti", tuumaili M1:n lisäksi myös juniorivalmennuksen puolella vaikuttava valmentajavelho.

 

Ottelupöytäkirja.

 

Hatsinan ottelut jatkuvat kakkosdivarin merkeissä jo tulevana sunnuntaina, kun kotikentällä kohdataan Kouvolan Sudet. Ottelu alkaa Sport Forumilla klo 18.00, tervetuloa.

 

Hatsina_Vehve_01102016_013.jpg