Hatsina ry

27.10.2016

M1: Lauantaina ensivisiitti Nikke-Areenalle!

Miesten edustusjoukkue tutustuu lauantaina etukäteen paljon parjatun Nikke-Areenan fasiliteetteihin, ja iltapäivän taistossa kohdataan sarjanousija Jymypalikat.

 

Viime kaudella kolmosesta kakkoseen pompannut ent. Palikat on saalistanut neljästä ottelustaan yhden voiton, joka tuli vieraskentällä BB-88:sta. Hatsinan scouttien raporteissa Palikat on täysin musta aukko, mutta joukkueesta löytyy tuttu tehomies, aiemminkin kakkosessa tehoja mättänyt Matti Viljanen (5+6).

 

Isännät pääsevät reissuun miltei parhaalla kokoonpanollaan, ja poissa ovat näillä näkymin ainoastaan työesteinen puolustuksen fysiikka-ihme Kalle Luhanko sekä alaraajavammasta kärsivä, nuori puolustajakomeetta Pyry Kiesilä. Hatsina.net tavoitti pelaaja-valmentaja Jari-Pekka Tiusasen torstai-illan venyttelysessiosta, ja JPT19 odotti mielenkiinnolla pääsevänsä lisäämään uuden pelipaikan päiväkirjaansa. "Vastustajasta tai hallista ei ole aiempaa kokemusta, eli lähdetään katsomaan millaista salibandya Orimattilassa pelataan. Pääsemme reissuun hyvällä miehistöllä, eli kaikki saumat täyteen pistepottiin ovat olemassa." järkeili mietteliäs Hatsinapiiskuri.

 

Pokerinaamainen taktikko piti pelikirjansa visusti suljettuna, mutta intensiivisen tinkaamisen jälkeen lauantaista herui pientä ennakkotietoa. "Kokeneiden Mikko Ikosen ja Karri Häkkisen rinnalle istutetaan parhaimmillaan virtuoosimainen Nestori Paldanius, ja herrat alkavat pikkuhiljaa löytää toisensa, ja treeneissä peli on kulkenut lupaavasti." ynnäili Tiusanen.

 

Liveseuranta otteluun.

 

Pyly.JPG