Hatsina ry

17.10.2016

C1-pojat: Ilves kaatui hienolla taisteluvoitolla!

Hatsinan C1-pojat kohtasivat sunnuntaina 16.10. erittäin ärsytetyn Tampereen Ilveksen, joka tuli Mikkeliin Savonlinnasta päättämään 1. divisioonan tuplapeliviikonloppunsa Etelä-Savossa. Savonlinnassa Ilves oli saanut lauantaina kovaa kyytiä Top Teamin C1-pojilta ja siitä selkeästi suivaantuneena tamperelaisilla riitti taistelutahtoa jo ottelun ensimmäisistä minuuteista lähtien.

Hatsina – Ilves 10-6 (0-3, 5-2, 5-1)

Ensimmäisessä erässä Hatsinan pojat jäivät telineisiinsä ihmettelemään, kun Ilves laittoi ärhäkästi myllynsä pyörimään ja sai jo ensimmäisen erän puoleen väliin mennessä taottua taululle lukemat 0-3 kotijoukkueen sekä kotiyleisön kauhistukseksi. Vierasjoukkueen kolmannen maalin jälkeen mustapaidat saivat laitettua vastustajalle kuitenkin jarrun päälle, mutta kotijoukkueen omat maalipaikat jäivät hyödyntämättä. Erätauolle lähdettiin tappiolukemista 0-3.

Toiseen erään valmennus piristi joukkuetta onnistuneilla ketjumuutoksilla ja Hatsina pääsi avaamaan maalitilinsä, kun toista erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia. Ilves ei tästä hätkähtänyt, vaan rankaisi kotijoukkuetta vastamaalilla minuuttia myöhemmin ja kotijoukkue oli taas kerran kolmen maalin takaa-ajoasemissa. Hatsina jatkoi kuitenkin sinnikkäästi omaa pelillistä tekemistään, eikä aikaakaan kun kotijoukkue onnistui jälleen kaventamaan tilannetta. Kotijoukkue pääsi myös yrittämään kavennusta rangaistuslaukauksella, jonka Ilveksen maalivahti kuitenkin torjui onnistuneesti. Hatsina ei onnistunut ylivoimallakaan yllättämään Ilvestä, mutta sen jälkeen soi vastustajan verkossa mustapaitojen maali. Ilves onnistui tämän jälkeen vielä kerran pääsemään kahden maalin johtoasemaan, mutta Hatsina onnistui pysymään hienosti pelissä mukana tulemalla jälleen kerran maalin päähän ja toisen erän lopussa vielä hienosti tasoihin. Ottelun viimeiselle erätauolle lähdettiinkin jännittävistä tasalukemista 5-5.

Kolmannen erän alussa Hatsina yllätti vierasjoukkueen ja ensimmäistä kertaa ottelun aikana kotijoukkue oli johtoasemissa. Tästä maalista alkoikin mustapaitojen loppukiri ja maaleja tehtailtiin yksi toisensa jälkeen lisää vastustajan verkkoon. Ilves ei onnistunut viimeisessä erässä maalinteossa kuin kerran ja Hatsina niittasi viimeisen erän loppumetreillä vielä tyhjään maaliin, jonka jälkeen taululla komeili voittolukemat 10-6 ja Hatsina kuittasi ottelusta täydet kaksi pistettä.

Ottelupöytäkirjaan pääset tästä.

Joukkuekuva_2016-2017.jpg