Hatsina ry

04.03.2016

N1: Viimeiset kotipelit tälle kaudelle tänä viikonloppuna!

Naisten edustuksen kausi alkaa käydä vähiin ennen kuin loppuu. Sitä ennen kuitenkin vielä on jaossa 6 pistettä, joista taistellaan ensin kotona tuplaviikonlopulla ennen kauden päätöstä Riihimäen tervamatolla.

Lauantaina naisten vieraaksi saapuu pohjoisen tuuli, SS Rankat Ankat, joka on pistänyt sarjassa haisemaan puhurin lailla. SSRA ei ole tällä kaudella vielä hävinnyt yhtään peliä ja viimeksi Oulussa se oli Hatsinattaria parempi lukemin 13-2. Joukkueen maaliero on jäätävä, 157-48, eli 109 plussan puolella. Kahdesti joukkue on taipunut tasapeliin, ehkä hieman yllättäenkin, kun KaPa-65 nitisti pisteen kotonaan ja RSS Panthers puolestaan varasti pisteen Oulussa. Joukkue on jo varmistanut liiganousunsa, joten nähtäväksi jää millaisella asenteella oululaiset saapuvat Mikkeliin, onko pelissä jo liigapaikan tuomaa rentoutta vai haluaako joukkue puristaa puhtain paperein koko kauden läpi.

Sunnuntaina puolestaan vastassa on sarjan toinen ääripää, SB Welhot Kuopiosta, joka on jämähtänyt sarjajumbon paikalle. Welhojen peli ei kuitenkaan ole niin huonoa mitä sarjapaikka antaa olettaa, eikä takki auki voi tähänkään peliin lähteä. Welhoissa on hyvä maalivahtikaksikko ja taitavia pelaajia, mutta jostain syystä joukkueen yhteispeli ei ole tuottanut tulosta tällä kaudella. Harjoituspelissä syksyllä ja tammikuussa naiset olivat Welhoja parempia, mutta vieraat haluavat varmasti myös saattaa kautensa päätökseen kunnialla, vaikkakin putoaminen takaisin 2.divariin onkin jo varmaa.

Naisten sarjapaikka on teoriassa jo varma ja vain 1 piste viimeisistä kolmesta pelistä tekisi siitä täysin varmaa. Naiset ovat 6 pistettä viivan alapuolella ensimmäisenä olevaa RSS Panthersia edellä, ja Pantherseilla on edessä samat vastukset kuin naisilla, sekä kauden päätöspeli pelataan vastakkain. Naiset kuitenkin lähtevät hakemaan hyvää päätöstä kaudelleen ja hakevat voittoa joka ottelusta, vaikkakin se vaatisi Ankkoja vastaan täydellistä onnistumista koko joukkueelta.

La 5.3.2016 klo 16:00 Hatsina - SSRA, Sport Forum

Su 6.3.2016 klo 17:00 Hatsina - SB Welhot, Sport Forum

Sunnuntain ottelussa erätauoilla Hatsinan tyttösalibandykoulun pelaajat pääsevät näyttämään opittuja taitojaan. Viikonloppuna myös frisbeegolfkisaa tarjolla, joten tule paikalle kannustamaan naisia vielä kerran tällä kaudella. Otteluisäntänä Mikkelin Kaupunkilehti.

Pääsylippujen hinnat:
Liput 5€ (S-etukortilla 3€)
seuran jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset, lapset 10-15v. 3€
Alle 10-vuotiaat ilmaiseksi

Seuran pelaaja- ja toimihenkilöjäsenille vapaa pääsy otteluihin, jäsenkortti esitettävä lipunmyynnissä

HUOM Emme hyväksy liikuntaseteleitä ym. etuseteleitä maksuvälineenä

IMG_4604.JPG