Hatsina ry

01.02.2016

2001-pojat: Savonlinnan turnauspäivän saldona tappio ja voitto!

Päivän ensimmäinen ottelu oli jo totuttuun tapaan ”Etelä-Savon paikallisottelu”, jossa mustapaidat kohtasivat OKL-hallilla Hatsinan päänahkaa kovasti janonneen Top Teamin. Toinen ottelu oli taas Hatsinan ylemmän jatkosarjan kolmas kohtaaminen joensuulaista Josba-mustaa vastaan ja näin ollen viimeinen joukkueiden välinen peli tässä sarjassa.

Hatsina – Top Team 3-5 (1-1, 1-1,1-3)

Jo alusta asti oli selvää, että Toppareille riitti ottelusta vain voitto. Savonlinnalaisjoukkue karvasi kovaa ja korkealta laukoen ottelun avausmaalin ajassa 1.26. Hatsinalle annettiin avaimet pelin käynnistämiseen tuomarin viheltäessä Top Teamille ensimmäisessä erässä yhteensä kolme jäähyä. ”Avaimet käteen”-toiminto ei kuitenkaan onnistunut mustapaitojen jättäessä kaksi ensimmäistä ylivoimatilannetta hyödyntämättä. Kolmas kerta toden sanoo, erän viimeisellä minuutilla Hatsina onnistui tasoittamaan tilanteen 1-1 kolmannella ylivoimayrityksellään.

Toinen erä oli ensimmäisen erän kaltaista ja mustapaidat eivät saaneet viisikkopeliään käyntiin missään vaiheessa. Top Team jätti jäähyilyt onnistuneesti ensimmäiseen erään ja sumputti oman maalin edustansa erittäin tiiviisti. Hatsina onnistui kertaalleen toisessa erässä pääsemään yhden maalin johtoasemaan, kunnes erän loppumetreillä nousi tuomarin käsi pystyyn mustapaidoille. Top Team ei ylivoimamaalinsa kanssa turhia aikaillut, vaan rankaisi tilanteen tasoihin, kun ylivoimaa oli pelattu vaivaiset 25 sekuntia. Viimeiselle erätauolle lähdettiin jännittävästä tilanteesta 2-2 ja pelin herruus tultaisiin ratkaisemaan kolmannessa erässä.

Kolmannessa erässä Top Team vei lähes kaikki kaksinkamppailut ja irtopallot. Hatsina ei saanut avattua peliään kunnolla ja mustapaidat jämähtivät pelissä paikoilleen seisoville jaloille. Top Team palkittiin viimeisessä erässä yritteliäisyydestään kolme kertaa Hatsinan onnistuessa maalin teossa vain kerran. Voitto meni tällä kertaa sille joukkueelle, joka janosi sitä enemmän. Top Team voitti ottelun lukemin 3-5 ja Toppareiden voitto toimi hyvänä herätyksenä mustapaidoille, josta on syytä ottaa opikseen.

Josba musta – Hatsina 0-6 (0-2, 0-1,0-3)

Päivän ensimmäisestä pelistä viisastuneena toisessa pelissä valmennuksen viitoittamana Hatsinan pojat kiinnittivät huomiotaan liikkeeseen ja pallon liikuttamiseen. Liikkeen ja pallon liikuttamisen myötä alkoi maalejakin pikkuhiljaa syntymään ja ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli Hatsinan eduksi lukemin 0-2.

Toisessa erässä tasainen puurtaminen jatkui ja maalinteossa onnistuttiin kertaalleen. Kolmanteen erään lähdettäisiin maltillisesta 0-2 johtoasemasta.

Kolmannessa erässä liike ja pallon liikuttaminen alkoi mustapaitojen osalta toimia aikaisempia eriä paremmin. Hatsinan kolmas maali syntyi lähes heti viimeisen erän alkumetreillä. Erän lopussa mustapaidat pääsivät iskemään ylivoimalla ja ylivoimamaalin jälkeen ei peliaikaa kerinnyt kulua kuin vajaa puoli minuuttia, kun tilanne oli kääntynyt selkeästi Hatsinalle lopullisin voittolukemin 0-6.

Liekö turnauspäivän vaisuhkoon esitykseen syynä aikaisemmin kuluneella viikolla pelatut viisi harkkapeliä, jotka painoivat Hatsina-pelaajien pelishortsien punteissa? Vai oliko sarjataulukkoa tulkittu jo liian aikaisessa vaiheessa? Mene ja tiedä, mutta ylemmän jatkosarjan neljään viimeiseen peliin täytyy lähteä paremmalla liikkeellä ja viisikkopelillä taisteluasennetta unohtamatta.

Joukkueen pelit jatkuvat Kuopiossa 13.2.2016, jolloin vastassa ovat PHSB Oranssi ja SB Welhot.

Tulospalveluun pääset tästä

IMG_3523.JPG