Hatsina ry

25.01.2016

N1: Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Naisten karmea kolmas erä pilasi hyvin alkaneen väännön SB Vantaata vastaan. Tällä kaudella naisille ylitsepääsemättömäksi käynyt Vantaan joukkue yllätti naiset "houset kintuissa" pelaamalla aktiivisesti ja veivät pisteetä kliinisellä viimeistelyllä.

Ensimmäiset kaksi erää oltiin hyvin pelissä mukana. Maalinteon aloitti ottelun parhaana palkittu Johann Vesanto tarkalla putoavalla lehdellä takayläkulmaan. Vantaa oli hyvin sisällä pelissä ja raikkaalla jalalla liikenteessä ja vieraat saivatkin palkinnon toisen erän alkuun. Hieman onnekkaasti oman pakin reidestä suuntaa muuttanut laukaus kaivettiin maaliverkoista ja heti seuraavassa vaihdossa keskelle unohdettu hyökkääjä pääsi tälläämään yläpeltiin. Tästä naiset eivät säikähtäneet vaikka synkkä minuutti tulikin, vaan jatkoivat omaa peliään. Elina Auvinen pääsi tuulettamaan maaliaan toisen erän puolivälissä ja peli oli jälleen tasan. Vantaan kuittaus tuli kuitenkin taas nopeasti ja viiden maalin Bea Karling löyti kainalosta pallonmentävän aukon. Onneksi Hanna Seppänen pääsi kuitenkin väläyttämään vielä upeaa rystylyöntiään Sonja Nivamon oivallisesta syötöstä ja erätauolle lähdettiin tasalukemissa.

Kolmannessa erässä tapahtui jotain ja Vantaa karkasi kuudessa minuutissa kolmen maalin johtoon. Kun peli oli jo 3-8 riitti Iitu Niroselle maalissaolo ja tilalle asteli Nicole Mesiäinen kun peliä oli jäljellä enää reilut kolme minuuttia. Vantaa kuritti vielä kertaalleen ja näin lopputulos 3-9.

Vantaa on aina ollut naisille hankala vastustaja ja lääkettä Vantaan jäätävään maalineduspelaamiseen ei löydetty tällä kaudella. Toimistosta hyvin maalin eteen tiputellut pallot kaivettiin usein omasta maalista. Vantaa meni voitolla naisten ohi, mutta naisilla on yksi peli vähemmän pelattuna.

Naisten pelit jatkuvat kahden viikon päästä kotona, kun sunnuntaina 7.2. klo 17:00 vastaan saadaan ÅIF Sipoosta. Tervetuloa kannustamaan

Tulospalvelu

 

 

 

IMG_8264.JPG