Hatsina ry

30.11.2015

N1: Panthers raateli naiset sunnuntaina

Hatsina - RSS Panthers 3-6 (0-3, 2-0, 1-3)

Mikkelin kaupungin isännöimään otteluun valmistauduttiin hyvällä alkulämmöllä ja asenteella. Asenteesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, kun peli starttasi. Panhers puolestaan oli valmis peliin heti alusta alkaen ja tälläsikin tauluun kolmen maalin johtoaseman jo viidessä minuutissa.

Joukkuetta heräteltiin peliin vaihtamalla maalissa aloittanut Pauliina Multanen Iitu Niroseen, mutta jotenkin sekava peli jatkui ja lääkettä Panthersien avauksiin ei oikein meinattu löytää. Ensimmäinen erä pelattiin aika lailla omassa päädyssä ja puhtaita vetoja vieraiden maalille saatiin aikaiseksi varmaan yksi kappale. Peli hieman parani erän loppua kohti.

Toiseen erään marssi erinäköinen joukkue ja oma pelikin alkoi löytää uomiaan. Erä vietiinkin lukemin 2-0, kun ensin Sonja Nivamo (syöttö Alma Rikkiselle) löysi aukon hyvin pelanneen Sara Aaltosen maalista ja muutama minuutti tästä Laura Lahtinen kavensi pelin tilanteeksi 2-3 Viliina Rantaniskan esityöstä. Muutamat tilanteet mitä Panthers sai Hatsinapäätyyn hoidettiin huolella eikä kaveria päästetty maalinteon makuun.

Kolmannessa erässä kuitenkin paketti hajosi jälleen ja erän alussa pieni 7 sekunnin nukahdus auttoi vieraat jo kolmen maalin karkumatkalle. Kun vielä alivoimalla Panthersit lisäsivät johtoaan, aloittivat naiset takaa-ajon karmealla vimmalla. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt ihan loppuun saakka. Naiset vielä kertaalleen pääsivätkin kaventamaan peliä, kun Viliina Rantaniska veti pallon maskin ja käden välistä kauniisti maaliin Elisa Vilhusen vapauttavasta syötöstä.

Panthers pelasi viisaasti läpi ottelun ja varsinkin joukkueen kapteenilta nähtiin komeita nousuja pallon kanssa. Vieraiden parhaana palkittiin oikeutetusti maalivahti Sara Aaltonen ja naisista Osuuskauppa Suur-Savon tuotekassin lunasti Sonja Nivamo.

 

Sarja puolivälissä, tilanne äärimmäisen tasainen

Naisten valtakunnallisessa 1.divisiionassa on pelattu nyt ensimmäinen kierros. Mikään joukkueista ei vaikuttaisi olevan voittamaton, kun vaan oma peli saadaan kuosiin. Naiset eivät kuitenkaan pääse edelleenkään harjoittelemaan viisikkopelaamista riittävästi erinäisten syiden, joka näkyy valitettavasti peleissä.

Tilanne kärjen takana on äärimmäisen tiukka (sarjatilanne), sillä jopa 4 joukkuetta on kerännyt 10 pistettä alkukauden peleistä. Naisten pelit jatkuvat joulun alla kotiviikonlopulla, kun lauantaina 19.12. startataan toinen kierros Sheriffs-naisten kanssa. Sunnuntaina 20.12. vieraaksi saadaan sammakkopaidat Salosta. Näistä peleistä naisten täytyy saada pisteitä, jotta ensi vuoden puolella päästäisiin hengittämään peleissä hieman vapaammin. 3 viikon tauko tulee hyvään saumaan, joukkue saa toivottavasti treenattua viisikkopelaamista ja paranneltua vammat pois ennen uutta kierrosta.

Länsi-Savon juttu ottelusta

FullSizeRender_(1).jpg