Salibandyn lajianalyysi

SALIBANDYN LAJIANALYYSI

Harjoittelun suunnittelu ilman lajianalyysin tuntemista on kuin pimeässä huoneessa avaimen työntämistä lukkopesään. Tuurilla voi osua oikeaan silloin tällöin, mutta harvemmin.

Janne Kainulainen on tehnyt päättötyönä Jyväskylän yliopistolle lajianalyysin salibandysta ja tässä poimintoja tekstistä(teksti kokonaisuudessaan tässä):

Ominaispiirteitä lajille

"Salibandyn fyysisessä suorituskyvyssä on omat ominaispiirteet. Salibandyn harjoittelu koostuu voima-, nopeus-, kestävyys-, nopeuskestävyys- sekä ketteryysharjoituksista. Salibandyä voidaan pitää nopeuskestävyyslajina, jonka tehojaksot ovat alle minuutin pituisia ja ne koostuvat pääosin useista alaktisista intervallisuorituksista. Intervallityön aikana tarvitaan myös aerobisia kestävyysominaisuuksia. (Hokka, 2001.) Energiatuoton kannalta lyhytkestoisissa suorituksissa ratkaisevaa on anerobinen energiantuottonopeus ja suorituksen pidentyessä myös anaerobinen talous ja maksimaalinen anaerobinen energiantuottokyky. (Nummela, 2007.) Nopeus on salibandyssä ratkaisevassa roolissa. Salibandyssä liikettä hallitsevat reaktio- ja räjähtävä nopeus (Hokka, 2001.)"

"Salibandynpelaaja tekee ottelussa yli 200 suunnanmuutosta, joiden johdosta reaktiot ja räjähtävä voima hallitsevat liikettä (Hokka, 2001). Salibandyn ominaispiirteenä voidaan pitää useita nopeita suunnanmuutoksia, jarrutuksia, kääntymisiä ja kontrolloimattomia kontakteja. Tämän takia salibandyssä sattuu paljon erilaisia loukkaantumisia. Tämä tulee huomioida harjoittelussa ja pyrkiä ennaltaehkäisevään harjoitteluun. (Pasanen ym., 2008.)"

 

Voima salibandyssä

"Salibandyn lajisuoritukset asettavat omat vaatimuksensa kehon eri osa-alueiden voimatasoille. Laji on syklinen, jossa nopea liikkuminen on avainasemassa. Salibandyssä voima ilmenee liikkumisessa, laukauksissa ja kaksinkamppailutilanteissa, joissa tarvitaan nopeaa voimantuottoa. Salibandyssä tärkeää on lihasten suhteellinen voima sekä kyky tehdä nopeusvoimasuorituksia vielä ottelun loppuhetkilläkin. Tämän takia vaadittu lihaksen suhteellinen massa on pieni, koska ylimääräinen massa hidastaa liikettä sekä kuluttaa energiaa. (Korsman & Mustonen, 2011.)

Tärkein voimantuoton muoto salibandyssä on alaraajojen dynaaminen voimantuotto, koska lajin keskeisin perustaito on kentällä liikkuminen pelitilanteiden mukaan. Tärkeintä voimaominaisuutta nopeusvoimaa tarvitaan liikkeellelähdöissä, suunnanmuutoksissa ja pysähdyksissä. Nopeissa liikkeelle lähdöissä hyödynnetään ensin alaraajojen räjähtävää voimaa, liikkeelle lähdettäessä pikavoimaa ja ottelun loppuhetkillä voimakestävyyttä. Käytännnössä räjähtävällä voimalla pelaaja joko voittaa tai häviää tilanteen. Räjähtävä voima on tärkeää myös suunnanmuutoksissa, joita ottelussa tulee yli 200 kappaletta. Liikkeen pysäyttämisen ja painopisteen siirto vaativat alaraajan lihaksilta eksentrisen voiman tuottamista sekä ponnistaminen vastakkaiseen suuntaan konsentrista voimaa. Optimaaliseen voimantuottoon vaikuttavat suoritustekniikka, nivelten liikelaajuus sekä lihasten elastisuus. (Korsman & Mustonen, 2011.)"

 

 Nopeus salibandyssa

"Salibandyottelussa saavutetaan harvoin maksiminopeus johtuen kentän koosta (20x40 metriä). Myöskään pelille ominainen liike ei anna siihen mahdollisuutta, koska peli on pääsääntöisesti kiihdytys- ja pysähdyspainotteista. Tällöin liikettä hallitsevat reaktio- ja räjähtävä nopeus (Hokka, 2001.) Peli perustuu eri ärsykkeisiin reagointiin, jonka pohjalta tehdään päätös kyseisestä suorituksesta (Korsman & Mustonen 2011)."

"Suunnanmuutosnopeus on osa salibandyssä tarvittavaa ketteryyttä. Koska salibandy perustuu suunnanmuutoksiin, on syytä tiedostaa suunnanmuutosnopeuteen vaikuttavat tekijät. Ennen suunnanmuutosta tapahtuvat tilanteen havainnointi, ennakointi ja tunnistaminen, joiden jälkeen on vuorossa päätöksenteko. Itse suunnanmuutos perustuu kolmeen tekijään: tekniikkaan, juoksunopeuteen ja lihasten ominaisuuksiin (Korsman & Mustonen 2011, 155.)"

 

Kestävyys salibandyssä

"Salibandy on luenteeltaan intervallityyppinen laji, jossa useat nopeuskestävyyttä vaativat suoritukset toistuvat. Yhden vaihdon aikana pelaaja liikkuu noin 100 metriä, mikä ehkäisee glykolyysin nousemista suoritusta haittaavalle tasolle. Tämän perusteella salibandyä voidaan luonnehtia pääosin alaktiseksi sprintti-intervalli peliksi. (Hokka, 2001.). Hokka (2001) kuitenkin huomauttaa, että anaerobisen glykolyysin toiminta lisääntyy vaihtojen pitkittyessä, jonka vuoksi laktaatin tuotto kiihtyy. Hokka (2001) jatkaa, että 12 ottelussa kuljetun metrimäärän perusteella voidaan todeta, ettei kestävyysominaisuudet ole salibandyssä ensisijaisia.

Salibandyssä tarvitaan hyvää peruskestävyyttä. Se nopeuttaa palautumista sekä mahdollistaa rasvojen käyttämisen energianlähteenä, jolloin elimistön glykogeenivarastot säästyvät. Tämä taas auttaa pelitason säilyttämisessä. (Korsman & Mustonen 2011.) Korsman & Mustonen (2011) huomauttavat, että peruskunto näkyy salibandyssä tehokkaana pallottomana pelaamisena, jolloin pelaaja hakee vapaata tilaa tai osallistuu aktiivisesti puolustamiseen.

Peruskunnon tulee olla sillä tasolla, ettei se rajoita pelaamista, vaan mahdollistaa muiden ominaisuuksien hyödyntämisen mahdollisimman tehokkaasti (Korsman & Mustonen 2011)."