Hatsina logo Hatsina Salibandy

Historia

21.8.2007

Urheiluseura Hatsina on perustettu vuonna 1979. Tarkoituksena oli aktivoida Emolan alueen ihmisiä harrastamaan liikuntaa sekä antaa samalla oman kylän pojille mahdollisuus jääpallon pelaamiseen kilpasarjassa.

Myöhemmin 1980-luvulla, seuran lajirepertuaariin liitettiin maahockey, josta seura toistaiseksi parhaiten tunnetaan. Parhaat saavutukset maahockeykentiltä ovat useat naisten SM-sarjan mitalisijoitukset sekä miesten SM-sarjan 4. sija.

Salibandyn harrastaminen Hatsinassa alkoi jo 1990-luvun puolivälissä, mutta salibandyliiton alaisiin sarjoihin seura osallistui ensimmäistä kertaa kaudella 2001-2002. Jo ensimmäinen kausi kilpasalibandyn parissa oli Hatsinalle menestyksekäs. Pääosin emolalaisista pelimiehistä koostunut joukkue päätti kautensa sarjanousuun 4. divisioonaan.

Seuraavana kautena Hatsina sijoittui lohkossaan toiseksi ja pääsi karsimaan paikasta 3. divisioonaan. Vaikka joukkue karsintapeleissä taipuikin Lahden Sbandylle, sai se lopulta paikan ylemmälle sarjaportaalle erään joukkueen luovuttua omastaan.

Kolmanteen kauteen mikkeliläiset lähtivät entistä nuoremmalla, mutta sitäkin yritteliäämmällä kokoonpanolla. Peli parani kauden kuluessa ja palkintona olikin jo kolmas perättäinen sarjanousu. Putki katkesi vasta kevään 2005 1. divisioonan nousukarsinnoissa, joissa helsinkiläinen M-Team oli aavistuksen parempi otteluvoitoin 2-1. Näin ollen Hatsina pelasi myös kaudella 05/06 2. divisioonaa, mutta tällä kertaa mikkeliläiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan häviten kauden 28 pelistä vain kaksi. Nousu 1. divisioonaan kaudeksi 06/07 oli pienelle seuralle huikea saavutus.

05/06 kaudella Hatsina aloitti myös junioritoiminnan perustamalla kaksi salibandykerhoa – ala- ja yläastelaisille. Kaudella, 06/07 tämä vanhempi B-juniori-ikäryhmä teki historiaa ja osallistui ensimmäisenä Hatsinan juniorijoukkueena SSBL:n sarjoihin ollen aluesarjan neljäs. Edustus sen sijaan pelasi Rantakeitaassa huippusalibandyä maamme toiseksi kovimmalla sarjatasolla päätyen huikeasti viidennelle sijalle.

07/08 Hatsina laajensi junioritoimintaa perustaen joukkueen SSBL:n C-juniorisarjaan. Samalla lanseerattiin toinen kerhoryhmä. Merkittävin muutos koettiin kuitenkin taustaorganisaatiossa, sillä junioritoimintaa alettiin kehittämään toden teolla palkkaamalla seuraan osa-aikainen työntekijä junioripäälliköksi. Edustusjoukkue aloitti toisen kautensa 1. divisioonassa varsin uudistuneella joukkueella ja vaikka kesken kauden ryhmää vahvistettiinkin kovilla “paluumuuttajilla” ei Hatsina pystynyt enää kääntämään tappiollista kurssia. Tippuminen sarjaporrasta alemmas oli tosi asia.

Kaudella 2008/2009 seura jatkaa kasvuaan perustaen jälleen uuden joukkueen SSBL:n C-juniorisarjaan, sekä laajentaen kerhotoimintaa kolmeen ikäluokkaan. Seura lanseerasi myös ensimmäisen naisten joukkueen alueelliseen 2. divisioonaan kun Trombi-98:n naisjoukkue siirtyi Hatsinan organisaation alaisuuteen. Miehet tavoittelevat alkavalla kaudelle naisten tavoin 2. divisioonan kärkisijoja.

Jäädytetyt pelipaidat:

Pekka Lindgren, nro 5

Janne Hartikainen, nro 6

Teppo Wetterstrand, nro 10

Matti Pöyry, nro 12