27.09.2011 Piinapenkissä Pauliina Viljakainen

Kuka: Pauliina Viljakainen

Lempinimi: Pau nimenhuudossa, muuten joukkueessa kutsutaan vaan Pauliinaksi.

Synt. aika ja –paikka: Viime vuosituhannen puolella, Hirvensalmella.

Ammatti ja työnantaja: Kirkon nuorisotyönohjaaja, Joroisten seurakunnalta saan sen palkaksi kutsutun.

Aiemmat seurat: Joroisten Jyske

Pelipaikka ja -numero: Pelipaikka löytyy tolppien välistä, olen porukan uuno. Eli maalivahti ja yksi.

Kuinka kauan olet pelannut salibandya: Hatsinassa on nyt takana yksi kausi, oliskohan Jyskeen vuosia ollut kolme…? Eli tuo tekisi yhteensä neljä kautta.

Roolisi joukkueessa: Yritän olla aina eessä. Usein siinä onnistunkin -etenkin pukukopissa kaikkine kamoineni. Pelissä mulla on oma tonttini, jonka yritän hoitaa mahdollisimman hyvin. Yritän myös parhaani mukaan ohjeistaa muita, että mulla itselläni olisi mahdollisimman vähän tekemistä. Pelin ulkopuolella en ole niitä äänekkäimpiä pelaajia (mikä EI liity siihen, että pelissä yleensä loppuu ääni -on muuten aika noloja ne kiekaisut, mitä silloin pääsee!). Suosikkijuoma: Vettä pitäisi varmaan opetella juomaan ilman karpalon makua ja kivennäisiä (tulisi halvemmaksi).

Suosikkiruoka: Pizza

Suosikkimusiikki: Vaikea kysymys, vastaan vielä vaikeammin: H&M -ja kysehän tässä on ainoastaan jalkapallosta

Esikuva: Jarno -kyllä niitä ihmeitäkin tapahtuu.

Harrastat myös lumilautailua. Koetko saavasi siitä hyötyä salibandyn pelaamisessa, tai toisinpäin? Lumilautailen nykyään aika harvakseltaan, ne reissut ovat lähinnä offarireissuja ja aika ei riitä lähtemään kovinkaan usein kyseisille reissuille. Lumilautailutausta on ehkä vaikuttanut reaktionopeuteen. Laskin aiemmin crossia, joka on todella nopea laji. Toisista lajeista ennemmin ehkä kiipeilystä on ollut hyötyä: omien ulottuvuuksien hahmottaminen, kordinaatio, tasapaino, lihaskunto… Harmi, että lajin aktiivisempi harrastaminen keskeytyi aikoinaan: Jyskeen aikoina pelissä tuli ”vähän” näpeille, oikeasta kädestä rusahti kerralla viisi sorminiveltä. Roiku siinä sitten niitten varassa seinällä! Sittemmin ei ole aika riittänyt monen lajin harrastamiseen.

Olet yksi joukkueen pitkänmatkalaisista, kuinka jaksat matkustaa Joroisten ja Mikkelin väliä? Sen jälkeen on sujunut paremmin, kun vaihdoin polkupyörän autoon. Olen kotoisin Hirvensalmelta; Mikkelissä päin tulee käytyä luonnostaan aika ajoin. Oikeastaanhan olen ”kesämikkeliläinen”, vaikken itse itseäni sellaiseksi mielläkään. Nautin ajamisesta, vaikka välillä se eittämättä vähän puuduttaakin. Lähinnä siinä ”rasittaa” kulutettu aika. Toisaalta, joskus laskeskelin viime ja toissavuonna treeneihin käytettyä aikaa: lajitreeneihin ja niihin liittyviin matkoihin käytetty aika on itse asiassa vähentynyt! Ennen tuli vain kontattua salissa pidempiä aikoja, kun nyt osa ajasta menee autossa istumiseen.

Opiskelu bussissa onnistuu ja ei onnistu. Pitää valita semmoisia hommia, ettei haittaa, jos ajatus välillä katkeaa. Toisaalta on mukavaa, että on jotain puuhaa matkassa mukana.