21.02.2012 M2: Ei pisteitä Kausalastakaan
Akatemian heikko kevätvire ei korjaantunut lauantain turnauksessa, vaikka yritystä ja mahdollisuuksia tappioputken katkaisuun oli runsaasti.
Akatemia – PoNoVo II 3-6 (0-4, 2-1, 1-1)
Ensimmäisessä ottelussa panoksena oli kliseisesti ”neljä sarjapistettä”, sillä Akatemia ja PoNoVo II makasivat sarjataulukossa päällekkäin. Kellarin kunkkua ratkottaessa ei herkuteltu salibandyn hienouksilla, ja tehokkaasti omat maalipaikkansa hyödyntänyt PoNoVo II vei tärkeät sarjapisteet hyvän ensimmäisen eränsä ansiosta.
Akatemian perisynniksi muotoutunut heikko alku toisti taas itseään, ja peli oli kuuden minuutin jälkeen 0-3. Kun PoNoVo vielä tuikkasi neljännen byyrin ensimmäisen erän loppupuolella, ja Akatemian viime sekuntien maali hylättiin, erätauolle lähdettiin 0-4 takaa-ajoasemasta.
Vaikka Akatemia kokosi itsensä seuraaviin kahteen erään, etumatka oli liian suuri kiinni kurottavaksi, joten täysi pistepotti lipesi Akatemian käsistä aivan liian helpolla. Vajaalla miehistöllä pelannut PoNoVo pelasi pakon sanelemana juuri niin kuin pitikin, eli käytti tekopaikkansa tehokkaasti ja iski kursailematta vastahyökkäyksistä.
Crackers – Akatemia 9-3 (2-1, 1-1, 6-1)
Toisessa ottelussa kohdattiin sarjan selkeästi paras joukkue, Kotkan Crackers. Molemmilla joukkueilla riitti pelissä panosta, Akatemian pistesarake huusi täytettä, ja Crackersilla oli voiton myötä paikka varmistaa suora sarjanousu ennen kauden viimeistä turneeta.
Paikalle eksynyt salibandyfriikki ei varmasti olisi huomannut joukkueiden välistä kuilua sarjataulukossa, sillä ensimmäinen erä pelattiin erittäin tasaisissa merkeissä. Akatemia sai luotua useita hyviä maalintekopaikkoja kotkalaisten päätyyn, joskin vastaavasti Crackersilla oli omat paikkansa maalintekoon. Erätauolle mentiin niukassa kotkalaisjohdossa Crackersin siirryttyä toistamiseen johtoon aivan ensimmäisen erän loppuhetkillä.
Akatemia pysyi kotkalaisten vauhdissa kiitettävästi toisessakin erässä, ja maalit tasattiin sopuisasti 1-1, taukotilanteena siis 3-2. Akatemian korkea karvaus toimi pari ensimmäistä erää mainiosti, ja kotkalaispakit olivat välillä melkoisessa lirissä Akatemian painaessa pelin väkisin kotkalaisten maalille. Etenkin Akatemian kokenut hyökkäysvaunu Keijo Karvinen (3+1) oli pienessä kaukalossa kuin kotonaan ja aiheutti fyysisellä preesensillään jatkuvia ongelmia Crackersin pakeille.
Kolmannessa erässä joukkueiden välinen kuilu sarjataulukossa tuli esille myös pelikentällä, kun Crackers namutteli oppikirjamaalin upean syöttökuvion päätteeksi heti erän alkuun. Tämän jälkeen Akatemia oli pakotettu hakemaan kavennusta isolla riskillä, ja tällä kertaa venäläisessä ruletissa kävi hiukkasen heikosti. Akatemian takaa-ajoyritys loppui lyhyeen ja Crackers kaunisteli lukemia tekaisemalla muutaman lisämaalin tyhjiin. Kotkalaiset pääsivät juhlimaan sarjanousua pelin päätyttyä lievästi Crackersia imarteleviin loppulukemiin.
Akatemia pelasi turnauksessa neljä hyvää ja ehjää erää, heikkoja olivat ainoastaan ensimmäinen erä PoNoVo II-ottelussa sekä Crackers-pelin viimeinen erä. Akatemian pelit jatkuvat maaliskuussa Kotkassa pelattavassa runkosarjan viimeisessä turnauksessa eli peleissä on siis panosta viimeiseen vihellykseen saakka.
Tehopelaajat:
Keijo Karvinen 3+1
Jussi Haapalainen 1+1
Henri Salminen 1+0
Toni Salmela 1+0