14.02.2012 E01-pojat: Savonlinnassa maalijuhlaa
Vuonna 2001-syntyneiden joukkue lähti ottelumatkalle Savonlinnan OKL-hallille poissaolojen sävyttämänä sillä 22 pelaajasta, mukaan saatiin sairastelujen johdosta vain 15 pelaajaa.
Sarjassa kahdella joukkueella pelaava Hatsina oli päättänyt yhdistää poissaolojen johdosta joukkueet ja yhteisvoimin lähdettiin haastamaan ennakolta kovempia VoiKua ja NST:tä.
Sarjakärki meni menojaan
Ensimmäisessä ottelussa sarjaa johtava VoiKu ei ollut yllätettävissä vaan ilman tappioita pelaava rutinoitunut ryhmä vei pisteet 11 - 1 lukemin. Hatsina taisteli kaksi erää erinomaisesti, mutta toisessa erässä VoiKu tehtaili peräti 6 maalia. Hatsinan maalista vastasi Sami Liimatainen ja tsempparipelaajana palkittiin hyvin teistellut Eetu Varis.
Jännitysnäytelmä Hatsina White - NST sininen
Toisesta ottelusta ei jännitystä puuttunut NST:n ja Hatsinan kohdatessa. Kauden alkuvaiheilla NST:n kumpikin joukkue voitti Hatsinan joukkueet reilusti, mutta kahdelle edellisellä kerralla pisteet ovat tasattu 11-11 ja 5-5 lukemin. Tällä kertaa NST oli ottelussa pitkään niskan päällä. Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen NST pelasi hienon toisen erän ja ottelu näytti ratkenneen Kasimir Saareksen (6+1) maaliin ajassa 25.59 1-8. Hatsina oli päättänyt kuitenkin taistella ja erän loppuun tehty 2-8 kavennus Otto Noposen 1+1 (Juho Laurikainen) toimesta toi kolmanteen erään mikkeliläisen pyörremyrskyn kentälle. Kolmaserä alkoi Hatsinan kavennusmaalilla ajassa 36.11, vaikka NST pääsi vielä lisäämään johtoa väliin ei se hillinnyt Hatsinan hurmosta vaan Samin 5+0 ja Tino Mutkan 3+0 maaleilla ajassa 39.41 peli vain 7-9 NST:lle. Ottelu huipentuu viimeiselle minuutille tilanteessa 8-10. Ilman maalivahtia kavennusta hakenut Hatsina pääsee maalin päähän ajassa 44.25 Tinon maalilla ja vielä viimeisillä sekunneilla maalipaikka, josta epäonneekkaasti NST pääsee karkaamaan tekemään tyhjään maaliin päätöslukemat 9-11 ajassa 44.59.
Tsempparipelaajana palkittiin Sami Liimatainen, mutta koko joukkueelle voi antaa kiitosta hienosta noususta.
HIENO PELI, vaikka tappio tulikin!
Maaliverkot helisemässä keskinäisessä pelissä
Viimeisessä ottelussa Hatsina pelasi keskinäisen kamppailun, jossa toimitsijoita saati sitten ansiokkaasti viheltäneitä tuomareita ei säästelty vaan taululle ladottiin peräti 28 maalia!
Maaliroihmuina toimineiden Blackin Samin 7+3 ja Whiten Väinö Pulkkisen 7+2 toimesta joukkueet vuorottelivat maalien merkeissä. Whiten karatessa jo 3-0 johtoon, kunnes Black meni kuudella maalilla ohi. Kahden erän jälkeen tasaisissa 10 - 8 lukemissa Black karkasi viimeisessä erässä vieden pelin lopulta 17 - 11! Vaikka maaleja tuli hurjaan tahtiin ei maalivahteja voinut syyttää vaan kaksikko Niko Ukkonen - Juho Laurikainen suoriutuivat torjunnoista hyvin. Taisi pelaajilta unohtua vain puolustus?
Keskinäisessä ottelussa palkintoraati arvosti Väinö Pulkkisen yritteliäisyyttä tsempparipelaajan arvoisesti. Myöskin koko päivän yritteliäästi pelannut Matti Kurvinen pääsi viimeisessä pelissä tehtailemaan komeat 3+1 tehot, ei pidä myöskään unohtaa Aapo Väisänen uran ensimmäistä maalia, josta pallo kotiin muistoksi!