05.02.2012 N1: Viikonlopun saldo: täydet 4 pistettä
SSV kaatui kotona luvuin 6-5 (2-0, 2-3, 2-2).
Ensimmäinen erä oli naisilta jäätävän hyvää pelaamista. Maltettiin pitää palloa ja kova karvaus teki SSV:n avauspelin vaikeaksi. Naiset laittoivat tossua toisen eteen sen verran topakasti, että vieraille ei jätetty paljoa mahdollisuuksia. Kahdeksan minuutin kohdalla naiset aloittivat maalinteon, kun Johanna Vesanto pääsi kulmavaparista yllättämään SSV:n maalivahdin. Seuraavaksi oli illan parhaan pelaajan palkinnon saaneen Elli Huotarin vuoro, kun hän lisäsi johtoa 2-0 pelikellon näytettyä aikaa 16.08. Erätauolle siis kotijoukkueen 2-0 johdossa.
Toisessa erässä päätettiin lähteä pitämään samaa rähinää kuin avauserässäkin, mutta tututusti erä oli vaikea. Pienien huolimattomuusvirheiden ansiosta SSV päästettiin peliin mukaan. SSV oli erätauolla punonut uusia juonia, ja vieraiden hyökkääjä pääsi tökkäämään pallon ohi Inka Niinimäen, kun erän alusta oli kulunut vain 2.33. Naiset kestivät alivoiman hyvin ja lisäsivät johtoaan 3-1 Anniina Karjulan maalilla, mutta SSV ei aikonut luovuttaa helpolla. Vieraat pistivät minuuttiin kaksi maalia ja peli olikin tasan 3-3. Hieman hölmistyneenä tästä naiset koittivat rauhoittaa ja pelata omaa peliään, mikä tuottikin tulosta erän loppupuolella, kun Salla Munukka pääsi ohjaamaan Petra Heimosen laukauksen maaliin.
Kolmannessa erässä naiset pääsivät koittamaan ylivoimaa, mutta eivät tällä kertaa kyenneet hyödyntämään sitä. Seuraavaksi olikin sitten SSV:n vuoro maalata, kun he rokottivat Hatsinattaria ylivoimalla ja tasoittivat taas tilanteen. Onneksi heti seuraavassa vaihdossa naiset pääsivät kuittaamaan SSV:n maalin, kun illan kuningatar Elli Huotari veti ja verkko soi taas, tällä kertaa hieman onnekkaastikin, sillä pallo taisi pomppia vastustajasta maaliin. Elli lisäsi johtoa vielä 6-4 ja SSV otti aikalisän. Aikalisällä piirreltiin hieman kuvioita, ja ilmeisesti ne tehosivatkin, sillä helsinkiläiset pääsivät kaventamaan vain 24 sekuntia ennen loppua. Loppu aiheutti sydämentykytyksiä koko joukkueelle, mutta naiset kestivät SSV:n rynnistyksen ja ottivat todella tärkeät 2 pistettä ottelusta! Naiset kiittävät kannustavaa yleisöä, ja seuraavissa peleissä sitä tarvitaan vielä enemmän!
Viikonlopusta saadut 4 pistettä kohensivat naisten asemia sarjataulukossa mukavasti. Jäljellä on kuitenkin vielä kolme kotipeliä, joissa jokaisessa on laitettava peliin 110%. Vastaan asettuvat kaikki lohkon kärkijoukkueet, ja kun tällä hetkellä suoraan sarjapaikan säilymiseen on vain 2 pistettä (tosin Sbandylla peli vähemmän pelattuna), naiset taistelevat raivolla viimeiseen saakka. Sarjassa on kuitenkin pelit menneet sen verran mukavasti ristiin, että mikään ei ole varmaa, joten jännitys säilyy taatusti loppuun asti!
Seuraavan kerran naiset pelaavat 18.2. kello 17.00 Rantakeitaalla, jolloin vastaan asettuu SB Vantaa. Tervetuloa kannustamaan!