16.01.2012 M1; Hatsina palasi voittojen tiellä, divarijuna meni jo?

Miesten edustusjoukkue palasi kotikentällään voittojen makuun vieden maalirikkaan pelin Kotkan Reipasta vastaan 11 - 7.

Torstaina koetun karvaan tappion jälkeen KoRe pääsi yllättämään heti ottelun alkuun korkealla karvauksellaan. Korkea karvaus tuli Hatsinalle yllätyksenä, sillä ennakkoon tiedettiin kotkalaisten olevan liikkeella kapealla kokoonpanolla.

KoRe iski viidessä minuutissa taululle 0 - 2 lukemat Jonne Salmisen ja Simo Saarelman 1+2 osumilla. Tämän jälkeen ote kääntyi Hatsinalle ja kotkalaisten karvaus tippui samaan tahtiin. Lopulta ensimmäisessä erässä Hatsina iskee kolmesti ykköskentän toimesta. Esa Puranen 2+1 osuu kahdesti Mikko Ikosen 3+3 ja maalivahti Tuukka Kankaan syötöistä. Lisäski tehokkaalla pelipäällä ollut Ikonen osuu kerran.

Toisessa erässä Hatsina aloittaa erän vahvasti Karri Häkkisen 3+1 (Ikonen) laukoessa 4-2:een. Tämän jälkeen kotijoukkueen avauspeli passivoituu ja KoRe iskee kolmesti erän puoleen väliin mennessä. Kolmeen osumaan hiipuu kuitenkin KoRen maalitehtailu ja erän loppuun parivaljakko Häkkine - Ikonen vie pelin jälleen Hatsina johrtoon 6-5!

Kolmanteen erään Hatsina pyrkii yksinkertaistamaan jälleen avauspeliään. Erä kulkee tasaisena aina Jesse Nybergin tekemään tärkeään 8-7 osumaan ajassa 52.58 korkean karvauksen päätteeksi. Tämä katkaisee KoRen taistelun ja Hatsina iskee seuraavan viiden minuutin aikana lukemiksi 11-7.

Ottelu ei tarjonnut edelleenkään kovinkaan laadukasta Hatsina peliä. Ajoittain pallo ja pelaajat liikkuivat hyvin, mutta vastapainoksi nähtiin hyvin passiivista pallollista peliä. Lisäksi joukkueen riesana oli suuri määrä mailarikkeitä ja niiden tuomat huonot vaparimerkkaukset, joista KoRe iski useaan otteeseen. KoRe tuli erien alkuihin erittäin pirteästi, mutta hiipuivat kapealla rostelilla loppua kohden.

Pöytäkirja

SB Heinola tappio oli paha takaisku mahdollisia 1.divisioonakarsintoja ajatellen, mutta loppukaudesta on odotettavissa vielä ristiin pelaamisen, joten täydellisellä onistumisella kirvestä ei ole heitetty vielä kaivoon.

Sarjan kärkipaikka tuleee menemään Top Teamille savonlinnaan, mutta savonlinnalaisten takan BB-88 on Hatsina edellä vain kolme pistettä. Väliin mahtuu kuitenkin vielä PoNoVo ja SB Heinola, jotka ovat pisteen edellä Hatsinaa. Hatsinalla on kuitenkin ottelut BB-88 ja PoNoVoa vastaan joten tilanne ei ole vielä toivoton. Toki Hatsinalta vaaditaan lähes tappiotonta tiliä ja muilta ristiinpelaamisia.

Sarjataulukko

Muutoksia kokoonpanoon

Hatsina kokoonpanossa nähdään loppukaudesta muutoksia sillä puolustaja Tomi Turunen siirtyii 3.divisioona Obelixin kokoonpanoon ja hänen tilalle on nostettu 94-syntyinen puolustajajärkäle Teemu Kärkkäinen. Hyökkääjistä Niko Tegelbergin loppukauden pelikunto on epävarma ja vaarassa onkin että loppukausi jää loukkaantumisen johdosta väliin.

0 kommenttia
Kommentin otsikko:
Nimesi:
Arvostelusi:
Kommentti:
 
Visual Captcha
 
tuplamainos.jpg