28.11.2011 B-tytöt Lappeenrannassa

B-tytöt vierailivat 27.11.2011 sunnuntaipäivän viihdykkeeksi Lappeenrannan uudehkossa Huhtiniemen hallissa.

1. Peli

BB-88 - Hatsina    7-1 (3-0, 2-0, 2-1)

Viimeistä kolmea minuuttia lukuun ottamatta peli kului alustaan ja suureen kenttään totutellessa. Maalipaikoista huolimatta viimeiset vaihdot olivat pelin parhaat, tällöin saatiin aikaan Hatsinan ainoa maali Jasmin Valkosen syötöstä, josta Elli Huotari iski pallon maaliin.

Sekä valmennus että joukkue olivat (hieman) tyytymättömiä kyseiseen peliin, joten tämän vuoksi Hatsina alkoi kaivaa esiin uutta asennetta.

 

2. Peli

Hatsina - NST     3-6 (1-2, 0-2, 2-2)

Tähän peliin Hatsina lähti kokonaan uudella asenteella. Tavoitteena oli antaa kova vastus - NST:tä ei päästettäisi helpolla!

Peli oli alusta asti tiukkaa, ja kova tempo sai myös Hatsinan näyttämään kaiken osaamisensa. Tämä ei olisi kuitenkaan onnistunut ilman joukkueen loistavaa yhteishenkeä ja asennetta.

Kaksi minuuttia ennen pelin loppua Hatsina lähti hakemaan tasoitusta (tilanteessa 3-4) kaventamalla pelaajajoukkonsa kahteen ketjuun. Hatsinan pelaajien törmätessä toisiinsa pääsi NST tykittämään irtopallona viidennen maalinsa. Hatsina päätti yrittää vielä kerran ja vaihtoi maalivahdin kuudenteen kenttäpelaajaan - huonolla menestyksellä, sillä NST pääsi tekemään kuudennen maalinsa tyhjään maaliin. Näihin lukemiin peli päättyi, Hatsinattarien yritettyä kaikkensa.

Vaikka peli päättyi tappioon, Hatsina oli kuitenkin pelin henkinen voittaja saadessaan itsestään kaiken irti, ja näytettyään todellisen osaamisensa! Nähtäväksi jää, onko tämä tullut huomatuksi...

0 kommenttia
Kommentin otsikko:
Nimesi:
Arvostelusi:
Kommentti:
 
Visual Captcha
 
tuplamainos.jpg