24.11.2011 M1: Hatsina palasi voittojen tielle

Hatsinan  miehet hakivat paluuta voittokantaan tiistai iltana vieraspelissä HU-Spandy vastaan Lahdessa.

Hatsina käänsi ottelun edukseen vahvan toisen erän alun ansiosta ja kolmannen erän ehjällä puolustuspelaamisella. Pisteet matkasivat lopulta Mikkeliin luvuin HU-Sbandy 6-11 Hatsina. Ottelun lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset, Simo Kettusen, Kalle Luhangon  ja Niko Tegelbergin jäädessä pois kokoonpanosta pienten loukkaantumisten takia. Joukkueen valmistautuminen otteluun jäi myös heikolle tasolle myöhästyneen aikataulun takia. Hatsina aloittaa ottelun kuitenkin vahvasti Emppu Purasen (4+0) karvatessa pallon HU-Sbandyn puolustajan harhasyötöstä ja siirtäen vieraat 0-1 johtoon ajassa  02:59.  Vain pari minuuttia edellisestä ja Hatsinan tehokenttä lisää johdon 0-2 Mikko I kosen (3+2) maalatessa Karri Häkkisen (2+2) passista.  Ajassa 10:24 HU-Sbandylle tuomitaan jäähy ja Hatsinan yv pääsee myllyttämään, mutta kuin varkain HU-Sbandyn Arttu Koivisto karkaa puolittaiseen läpiajoon ja kaventaa tilanteeksi 1-2 Hatsinan ylivoiman ihmetellessä vieressä. Hatsina kuittaa maalin kuitenkin nopeasti saman ylivoiman aikana tutulla kuviolla J-P Tiusasen (1+2) tarjoillessa Häkkiselle 1-3 ajassa 11:00. Erän edetessä HU-Sbandy pääsee paremmin peliin mukaan ja tulee ensin 2-3 ja lopulta tasoihin 3-3 Hatsinan puolustuksen nukahduksista. Ensimmäinen erä kääntyy kuitenkin Hatsinan eduksi Tiusasen hieman onnekkaalla one timer sutaisulla Henry Myyryläisen (0+3) hyvästä oivalluksesta 3-4.

Toiseen erään lähdettäessä painotettiin ettei pelin taso ailahtele niin paljon kuin Top-Teamia vastaan viime perjantaina Mikkelissä. Hatsina aloittaakin erän vahvasti Purasen siirtäessä vieraat 3-5 johtoon Ikosen syötöstä ajassa 21:12.   Hetkeä myöhemmin Ikonen lisää johtoa  jo 3-6 näyttävällä läpiajosoololla johon Olli ”Kokis” Hokkanen (0+1) antoi nappisyötön. Hatsinan tehoketju Ikonen-Puranen-Häkkinen lisää vieraiden johdon jo 3-8 ennen toisen erän puoltaväliä ja ottelussa nähtiin jo ratkaisun makua. Kotijoukkue HU-Sbandyn nostaessa karvaustaan Hatsinalla oli vaikeuksia avata peliään ja isännät pääsivätkin peliin mukaan Juuso Vesasen 4-8 ja Joonas Enqvistin 5-8 osumilla. Näissä lukemissa lähdettiin kolmanteen erään.

Kolmanteen erään Hatsina lähtee pelaamaan varmaa peliä oman pään kautta.  Ajassa 43:08 Aleksi Mutanen (1+0) karkaa HU-Sbandy puolustukselta läpiajoon, jonka seurauksena Allua rikottiin rankkarin arvoisesti. Kokenut kehäkettu Ikonen asettuu laukomaan rankkaria, mutta tällä kertaa rystypuolen harhautus ei tehoa vaan vastustajan veskari Patrik Heimala vetää pidemmän korren. Hatsina kuittaa kuitenkin nopeasti rankkaria seuranneella ylivoimalla Purasen (Tiusanen) sivaltaessa 5-9 ajassa 44:18. HU-Sbandyn viimeinen oljenkorsi tarjoutuu Myyryläisen jäähyyn, minkä Hatsinan hyvin pelannut alivoima kesti. Myyryläisen päästyä jäähyltä ”Henkke” karvaa loistavasti pallon hölmistyneeltä HUS:n puolustukselta ja tarjoilee Häkkiselle tyhjiin ajassa 47:27. Maalin jälkeen lahtelaiset näyttivät jo luovuttaneen eikä Hatsinalla ollut hädän päivää enää koko ottelussa. Hieman lohtua HU-Sbandylle tuo Niklas Pulli kaventamalla pelin 6-10 ajassa 56:01. Hatsina kaunistelee lukemia vielä lopussa Aleksi Mutasen lyödessä Myyryläisen ristikkolaukauksen ilmasta maaliin ajassa 56:22. Loppuerä mennäänkin maaleitta ja näin Hatsina korjasi pisteet Mikkeliin lukemin 6-11.

Voiton myötä Hatsina nousi sarja kakkoseksi ja säilytti mahdollisuutensa pysyä kärkikahinoissa tasaisessa lohkossaan. Hatsinan pelissä oli myös piristymisen merkkejä, kun tutut pistemiehet Ikonen-Puranen-Häkkinen palasivat tasolleen pisteiden valossa. Myös oman pään puolustuspelaaminen oli esimerkillistä kolmannessa erässä. Tästä on hyvä jatkaa kohti ehjää 60minuuttista. Seuraavan kerran Hatsina pelaa viikon päästä keskiviikkona kun vastaan asettuu imatralainen Troopers rantakeitaan kotikaukalossa.

0 kommenttia
Kommentin otsikko:
Nimesi:
Arvostelusi:
Kommentti:
 
Visual Captcha
 
tuplamainos.jpg