21.11.2011 M1: Tiistaina Lahteen HU-Sbandyn vieraaksi

Edustus matkaa tiistaina Lahteen testaamaan lahtelaisen yhdistelmäporukan taidot. HU-Sbandy aloitti kauden hieman odotettua tahmeammin, mutta on viime peleissä esittänyt pirteitä otteita.

Lahtelaiset ovat kärsineet kahdeksassa ottelussa neljä tappiota ja saalistaneet neljä voittoa, joten he ovat kaksi pistettä Hatsinan perässä. HU-Sbandyn ainoa repsahdus tuloksellisesti tapahtui Sysmässä jossa joukkue hävisi 13-3, mutta muuten pelit ovat olleet tasaisia ainakin tulosten valossa. Edellisessä pelissä Lahtelaiset hävisivät Ponovolle vasta jatkoajalla ja sitä edellisissä koitoksissa voittivat Heinolan lukemin 7-6 ja KoRen 2-4. Vastaan tulee siis kovassa vireessä oleva porukka, joka on varmasti vahva kotikentällään Lahden urheilutalolla.

Hatsinan kokoonpano on hieman vielä auki, mutta varmuudella poissa on ainakin Simo Kettunen ja vasta maanantain harjoituksissa selvinnee lopullinen joukkueen kokoonpano, pelikunto ja iskukyky. Pään vaivaa aiheuttanee päävalmentajalle myös maalivahtien peluuttaminen sillä Tuukka Kangas pelasi loistavasti Kouvolassa, mutta edellispelin murskalukemia ei voi myöskään laittaa Sami Korhosen piikkiin joka esti hienoilla torjunnoillaan monta takaiskua Top Teamia vastaan.

Uskotaan siihen, että vieraat matkaavat perjantaista sisuuntuneena Lahteen ja palaavat Mikkeliin kaksi sarjapistettä rikkaampana.

0 kommenttia
Kommentin otsikko:
Nimesi:
Arvostelusi:
Kommentti:
 
Visual Captcha
 
tuplamainos.jpg