17.11.2011 M2: Akatemia testaa kärkiporukoiden tason
Akatemia jatkaa pelejään tulevana lauantaina Iitissä, ja vastustajat ovat sarjan kärkipään joukkueet Sc Jenga ja PoNoVo II. Sarjakauden alkua ovat värittäneet mielenkiintoiset ristiinpelaamiset, ja etenkin sarjan keskikastissa on erittäin tasaista, eli muutamalla voitolla sarjasijoitusta on mahdollista kohentaa tuntuvasti. Akatemialla ei ole aiempaa kokemusta kummastakaan vastustajasta, mutta molempien joukkueiden pelejä seurattiin herkällä silmällä aiemmissa turnauksissa.
Pistepörssiä tutkaillessa Jengalta löytyy lohkon TOP 10:sta 4 pelaajaa, eli näiden palstatilan puutteen vuoksi nimeltämainitsemattomien herrojen kanssa lienee syytä olla tarkkana. Akatemia pääsee turnaukseen poikkeuksellisesti parhaalla miehistöllään, eli sairastupaa on viimeaikoina saatu tyhjennettyä urakalla. Tämän lisäksi kaikki juniori-ikäiset pelaajat ovat käytettävissä, eli valmennuksella olikin tällä viikolla positiivinen valintaongelma kokoonpanoja rustatessa.
Akateeminen ilmiö: Akatemian oma ”Legion of Doom” eli Haapalainen – Pöyhönen – Karvinen pääsee ensimmäistä kertaa tällä kaudella tositoimiin virallisissa peleissä. Paikallisten salibandyteoreetikoiden mukaan kentän tulisi olla koko sarjan kovimpia hyökkäyskolmikoita, mutta miten käy tosipaikassa? Miettikääpä sitä.

