26.10.2011 Naiset toistamiseen etelänreissulle
Tulevana viikonloppuna hyppäävät naiset jälleen bussin pyörien päälle, ja matkaavat kohti etelää.
Lauantaina vastassa on viime kauden päätteeksi naisten liigasta tippunut SB Vantaa, joka on aloittanut kautensa kolmella voitolla ja kahdella tappiolla. Vantaan joukkueesta ei ole muuta tietoa kuin se, että noin puolet porukasta on vaihtunut viime kauden jälkeen, ja Suomen Cupissa joukkue on päässyt kahdeksan parhaan joukkoon.
Sunnuntaina matka jatkuu Lohjalle, jossa naiset kohtaavat LoSB:n nuoren joukkueen. LoSB on aloittanut kautensa vahvasti ollen sarjassa tällä hetkellä toisena heti Tuupovaaran kannassa kiinni. Viime kaudella ykkösdivarin toisessa lohkossa pelannut LoSB joutui taistelemaan paikastaan ykkösessä aina karsinnoissa saakka, ja nyt uudessa lohkossa joukkue on aloittanut pelinsä ennakkoluulottomasti.
Tiedossa on siis tiukkaa vääntöä, jos naiset mielivät pisteitä saada viikonlopulta. Kun joukkue on vielä vajaalukuinen molempina päivinä, saa kentällä kipittää ihan tosissaan.
La 29.10.2011 kello 12.30 SB Vantaa - Hatsina
Su 30.10.2011 kello 18.00 LoSB - Hatsina
Otteluiden kulkua voi seurata liiton tulospalvelusta.