Hatsina ry

31.07.2017

Hatsinan junioreita Suomi-Ruotsi peleissä All Stars Tournamentilla

Viime viikonloppuna toista kertaa pelattuun Flooball Talent ”All Stars Tournament” –turnaukseen oli kutsuttu mukaan myös Hatsinasta ikäluokkansa kärkipelaajiin kuuluvia poikajuniorireita. Turnaus pelattiin Myllypuron Arena Centereissä, jossa kaksi suomalaisista Floorball Talent -pelaajista sekä kaksi Ruotsin Talenteista koottua joukkuetta taisteli omissa ikäluokissaan paremmuudesta.

B01 Finland Blue -joukkueessa maalivahti Juho Waris ja Otto Noponen (1+0) pelasivat erinomaisesti. Erityisesti Juhon torjunnat olivat ruotsalaisille liian pahoja ja ne ratkaisivat osaltaan joukkueelle turnausvoiton. Tino Mutka puolestaan nappasi pronssimitalin B01 Finland White –joukkueessa.

B02 Finland Blue –joukkueessa kikkailivat ruotsalaisia vastaan Väinö Pulkkinen (1+1) ja Simo Vironen (1+1). Väne ratkaisi tiukan pronssiottelun tekemällä voittomaalin niin vauhdikkaasti, ettei tuomari tekijää edes ehtinyt tilastoihin tunnistaa. Voiton maali kuitenkin ratkaisi.

03-pojista mukaan oli kutsuttu Arttu Haapala ja Olli Waris sekä maalivahti Jusa Kauppinen. Jusa torjui huimilla venymisillä B03 Finland White –joukkueen hopealle. Arttu (0+2) ja Olli kamppailivat maajoukkuhenkeen kuuluen tiukasti, mutta joukkue taipui tasaisen pronssiottelun viimeisillä minuuteilla.

Mukana peleissä oli myös mm. Hatsinan kasvatti Aliisa Pöyry, joka nyttemmin edustaa jyväskyläläistä H2O:ta.

Turnauksen järjestelyihin oli panostettu ja mm. avajaiset toteutettiin maaotteluhengessä tunnelmaa valoin ja musiikilla kohottaen. Tunteella myös pelattiin – aitoon maaotteluhenkeen – ja pallosta taisteltiin kaikissa peleissä viimeiseen asti. Tapahtumana turnaus oli mukana olijoille varmasti ikimuistoinen! Kuvia peleistä ja tunnelmista löytyy mm. facebookista ja instagramista #floorballtalent.

 

Allstars2017.jpg