Naisilla jälleen Obelix ja Sbandy vastassa
15.11.2008Hatsinan naisten joukkue jatkaa otteluitaan Kaakkois-Suomen kakkosdivarissa toisinnolla kahden viikon takaa. Silloin kohdattiin Otavan Obelix ja Lahden Sbandy kakkosjoukkue Rantakeitaassa ja samaa herkkua on luvassa jälleen ensi sunnuntaina.
Päivän ensimmäisessä ottelussa on vastassa viime kaudesta pelaajamääräänsä huimasti kasvattanut Obelix. Edellinen kohtaaminen päättyi Hatsinan 4-0-voittoon, joten otavalaiset tulevat varmasti revanssi mielessä sunnuntain otteluun.
Toisessa ottelussa vastassa on siis Lahden Sbandy II-joukkue, joka tarjosi edellisessä kohtaamisessa 6-1 –lukemia tiukemman vastuksen.
Hatsinalla on ollut vaikeuksia maalinteossa koko kauden ajan eikä asiaa varmasti helpota maalitykki Mervi Saastamoisen poissaolo. Varsinkin hyökkäyspään on viritettävä mailansa huippuiskuun, jotta häntäpään joukkueet kaatuisivat kotiturnauksessa. Joukkueelta kaivataankin aiempaa terävämpää otetta maalintekoon, tai muuten otteluista on tulossa todella vaikeita, sillä sekä Sbandy että Obelix osaavat sumputtaa oman puolustuspään tukkoon.
Klo 10 Hatsina-Obelix
Klo 14 Hatsina-Sbandy II



